Seuran historiaa

23.3.2015 tulee kuluneeksi 90-vuotta siitä, kun Pentti Kylmänen löi nuijan pöytään urheiluseura Oulunsuun Heiton perustamisen merkiksi. Seura sai toimia vapaasti vain 6-vuotta, kunnes lakkautettiin vuonna1931. Heiton väki joutui toimimaan muissa urheiluseuroissa vuoteen 1945 saakka, jolloin pidettiin seuran uudelleen perustava kokous. On siis tuplajuhlien aika, sillä seuran uudelleen perustamisesta tulee 8.4.2015 kuluneeksi tasan 70-vuotta.
Seuran alkuvuosien ja parin alkuvuosikymmenenkin (1925 -1945) toiminnasta löytyi kiitettävästi tietoa Toivo Lämsän kirjoittamilta, tuota ajanjaksoa käsittelevän historiikin sivuilta. Hän kuvaa hyvin tarkasti seuran perustamisen syitä ja sen aikaista poliittista historiaa, omasta ja kertojien näkökulmasta katsoen. Olen hyvin varoen ja puolueettomasti käsitellyt Lämsän kirjoittamaa tekstiä, enkä ole kajonnut sanoman varsinaiseen sisältöön. On mielestäni tärkeä tietää millaista työläisurheilijan oli elää sotia edeltävän ajan Suomessa. Kirjoituksensa lopussa Lämsä muistelee sodan jälkeistä aikaa ja sodan uhreina menetettyjä seuratovereita.

Aikavälin1946-1967 Heiton seuratoiminnasta on kirjoittanut Niilo Rämet. Hän kertoo seikkaperäisesti seuran uudelleen henkiin herättämisestä ja siitä, kuinka kaikki oli aloitettava aivan alusta. Ei ollut urheilijoita, toimistijoita kylläkin ja paikatkin missä voitaisiin urheilla tai yleensäkin harrastaa urheiluseuratoimintaa oli hakusalla. Hänenkin kohdalla olen pyrkinyt jopa pikkutarkastikin säilyttämään sitä tietoa, mitä hän on kirjoituksessaan halunnut kertoa.
Seuran toiminnasta vuosien 1968-1974 väliseltä ajalta on mustaa valkoiselle kirjoittanut Jorma Teppo. Ajanjaksona jota hän käsittelee, tapahtuu yhteiskunnassa aatteellisuuden hiipumista ja urheiluseurassamme muhii sisäisiä ristiriitoja. Seuralle on hankittu toimitalo ja ryhdytty osakkaaksi Nallikari Oy:hyn. Urheilullisella puolella toiminta on vilkasta ja seurassa harrastetaan useita eri urheilulajeja. Näkyvimmin tulee esiin lentopallo, jossa Heiton miehet kunnostautuivat todella menestyksekkäästi.

Historiatietoa löytyi seuran arkistoista myös ajalta 1975-1984, kirjoittajan nimeä vain ei papereista löytynyt. Joka tapauksessa hyvä asia, että joku on tietoa jälkipolville kirjoitellut. Tuon vuosikymmenen aikana Heiton naiset pääsi pelaamaan lentopallon mestaruussarjassa ja yleisurheilupuolella Paavo Kotila toi seuralle kaksi maailmanmestaruutta M50-sarjassa. Talouspuolella tehtiin kiinteistökauppoja kun toimitaloa vaihdettiin.
Ajanjaksoa (1985-2014) voisi kuvailla hiljaisemmaksi vaiheeksi. Tämän ajanjakson toiminnan kertomisesta ja koko historiikin sähköiseen muotoon krjoittamisesta vastaa allekirjoittanut. Seura on viime vuosikymmenien aikana myynyt kiinteistönsä ja sijoittanut osan varoistaan säätiöön. Edelleen ollaan osakkaana Nallikari Oy:ssä, onpa hankittu pieni osuus Retkikeskus Konttaisestakin ja myös jäsenyys TUL:ssa on säilytetty. Lentopallon peluu sarjatasolla on loppunut, mutta hiihdon ja yleisurheilun harrastaminen sensijaan jatkuu, joskin lähinnä veteraaniurheilijoiden toimesta. Kokouksissa on kuitenkin ollut henkeä, että olisi taas aika herätä lasten ja nuorten liikuttamiseen.
Tämä historiikki ei olisi syntynyt Ilman runsasta taustamateriaalia, joten tässä kohtaa kiitän mitä kohteliaimmin Erkki Mannista ja Salla Honkakunnasta uutterasta työstä taustamateriaalin hankinnassa.

Oulussa 25.12.2014 Teuvo Blomster

Historiikkiin on lähettänyt valokuvia Martti ja Aini (s.Villig) Kylmäsen tyttärentytär Sofi Nevakivi, sekä Jukka Jaako. Kiitos heille. Joitain kuvia on löytynyt myös Heiton omasta arkistoista.

1925-1945
On kevättalvi 1925
Korkea-Värtön rantaan, niinkuin mainitaan Åströmin asuintalon kohdalla Oulujoessa olevaa suvantoa ja niemennokkaa, oli nostettu talveksi telakalle Oulun ja Muhoksen väliä liikennöivät laivat Laine ja Lempi. Tänne oli eräänä sunnuntaina maaliskuun lopulla kokoontunut joukko urheilusta innostuneita nuoria. Nämä nuoret olivat kokoontuneet paikkakunnalle ennen näkemättömään ja kokemattomaan, jopa historialliseen tuumaan: Urheiluseura Oulunsuun seudulle.

Jokilaiva Laine, jonka potkuriin kolautettiin vuonna 1925 päätös pitää urheiluseuran perustava kokous Oulunsuussa.

Jokilaiva Laine, jonka potkuriin kolautettiin vuonna 1925 päätös pitää urheiluseuran perustava kokous Oulunsuussa.

Kevätaurinko lämmitti jo hiukan. Telakan alusparruista lemusi tervan tuoksua, antaen tilaisuuteen erikoista tunnetta ja leimaa. Tilaisuuden juhlavuus ja ensikertaisuus toi aluksi jäykkyyttä, joka kuitenkin pian suli yhteisen innokkuuden myötä. Käydyn keskustelun perusteella päätettiin yksimielisesti pitää seuran varsinainen perustava kokous. Kun kokouksen puheenjohtana toiminut Kylmäsen Pertti oli lyönyt päätöksen lukkoon Laineen pronssiseen potkuriin ja sen aiheuttama värinä oli häipynyt kevättalviseen ilmaan, käsitti jokainen paikalla ollut nuori että paikkakunalle koittaa uusi aika.

Tämän kokouksen päätöksen aikaansaamana pidettiinkin seuran varsinainen perustava kokous Oulunsuun Töllillä 23.3 -1925. Paikalla oli peräti 110 osanottajaa. Kokouksen puheenjohtajana toimineen Pertti Kylmäsen selostettua tilaisuuden tarkoitusta ja urheiluseuran periaatteita, valittiin kokoukselle sihteeri Frans Vuorenmaa. Seuran perustamisesta paikkakunnalle oltiin täysin yksimielisiä ja näin ollen seura päätettiin perustaa. Seura sai Veli Sevanderin ehdotuksesta nimekseen Oulunsuun Heitto. Samalla päätettiin anoa seuran jäsenyyttä Työväen Urheiluliittoon ja ilmoittaa Heitto Työväen Urheiluliiton kautta yhdistysrekisteriin.

Oulunsuun Heiton ensimmäinen johtokunta 1925. Istumassa vasemmalta Aaro Nordman (sihteeri), Wäinö Soini (puheenjohtaja) ja Hilja Hinttala. Seisomassa vasemmalta Veikko Sevander (varapuheenjohtaja), Johan Tomberg, Yrjö Viitanen, Jakko Kylmänen ja Frans Vuorenmaa. Kuvasta puuttuvat Kalle Huotari (rahastonhoitaja) ja Pauli Mäkelä.

Oulunsuun Heiton toinen johtokunta 1926. Istumassa vasemmalta Aaro Nordman (sihteeri), Wäinö Soini (puheenjohtaja) ja Hilja Hinttala. Seisomassa vasemmalta Veikko Sevander, Johan Tomberg (varapuheenjohtaja), Yrjö Viitanen, Jakko Kylmänen ja Frans Vuorenmaa. Kuvasta puuttuvat Kalle Huotari (rahastonhoitaja) ja Pauli Mäkelä.

Kokouksessa valittiin Heiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi seuran perustamisajatuksen alkuunpanija Frans Vuorenmaa, varapuheenjohtajaksi Väinö Soini ja sihteeriksi Martti Kylmänen. Seuran ensimmäinen johtokunta sai seuraavan kokoonpanon: Huotari Kalle, Viitanen Yrjö (Api), Kylmänen Jaakko, Tomberg Johan ja Viitanen Emil. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin: Soini Väinö, Hintta Heikki, Kallinen Aaro ja Tomberg Johan.
Inostus Heiton toimintaan oli alusta alkaen suuri. Johtokunta piti ensimmäisen kokouksensa 1.4.1925, jolloin laitettiin paperit Heiton rekisteröimistä varten ja lähetettiin TUL:lle, sieltä edelleen toimitettavaksi sosiaaliministeriöön. Oulunsuun Heitto rekisteröitiin 30.11.1925.

Mutta ennenkuin näin pitkälle oli päästy, varsinkin maamme työväki oli kokenut kovat ja ankeat ajat. Ensin vieraan ikeen alla ja sitten omien vainoamana. Ei silloin osattu aavistaa, että Heitolla oli pitkä takatalvi edessään viranomaisten toimesta. Tsaarivallan kuristava ote aiheutti työväenluokan keskuudessa suurta levottomuutta, hätää, kurjuutta, jopa ymmärrettävästi kurittomuuttakin. Tuo tsaarivallan kuristava ote laukesi vasta Venäjän Suuren Vallankumouksen seurauksena, Leninin julistettua Suomelle itsenäisyyden v.1917.

Lisäksi oli käymässä verinen 1.maailmansota (1914-1918), joka omalta osaltaan aiheutti hätää ja kurjuutta etenkin työväenluokan keskuudessa. Seuraavana ollut Kansalaissota ei sekään tuonut parannusta, päinvastoin. Silloin maamme työväenluokka sai tuntea verisesti valkoisen terrorin teloituksineen ja vangitsemisineen. Koskaan aiemmin ei maamme työväki ollut kokenut noin kovia aikoja. Varsinkin nuoret oli tuohon aikaan tuuliajolla, kun ei ollut mitään järjestettyä toimintaa. Valitettavan useat nuoret purkivat patoutunutta energiaansa korttia pelaamalla ja alkoholia juoden, vaikka tuohon aikaan oli kieltolaki voimassa (1919 – 1932). Oli kaikenlaisia levottomuuksia ja jopa väkivaltaista käyttäytymistä.

Käydyn kansalaissodan seurauksena työläisseurat erotettiin SVUL:stä ja niinpä erotetut seurat hakeutuivat omaan keskusjärjestöön. Työväen Urheiluliitto perustettiinkin v.1919. TUL sai alunperinkin porvariston taholta hyvin ynseän vastaanoton, joka tänäkin päivänä (1975) vaikeuttaa TUL:n toimintaa.

Seuran merkin on piirtänyt ensimmäinen puheenjohtaja Frans Vuorenmaa

Seuran merkin on piirtänyt ensimmäinen puheenjohtaja Frans Vuorenmaa

Frans Vuorenmaa siirtyi ajasta ikuisuuteen suhteellisen nuorena.

Frans Vuorenmaa siirtyi ajasta ikuisuuteen suhteellisen nuorena.

Heiton toiminnan aloittamisella oli pelkästään myönteinen vaikutus paikkakunnan nuoriin. Paitsi urheilullisella, myöskin kulttuurin alalla alkoi tapahtua myönteistä kehitystä. Nuorten luonnollinen liikunnan vietti suuntautui parempiin -, nuoria ruumiillisesti ja henkisesti kehittäviin harrastuksiin. Jokavuotiset kylätappelut kesäisin Värtö-Erkkolan – ja Kastellin poikien välillä, sekä talvella Oulujoen jäällä suoritetut kovat koitokset Värttö-Erkkolan ja Hintan poikien välillä jäivät pois. Tilalle tuli yhteiset paremmat harrastukset.

Vähitellen Heitto keräsi riveihinsä paitsi Oulunsuun nuoret, myös Intiöstä tuli monta hyvää urheilijaa ja jopa Kiviniemestä saakka. Näin Heiton toiminta rauhoitti omalla alueellaan oloja. Oulussahan toimi jo TUL:n alainen Oulun Tarmo, mutta sen toiminta kattoi lähinnä kaupunkialueen ja Tuiran puolen. Oulun Jyryn ja Koskelankylän Riennon perustaminen rauhoittivat oloja omalta osaltaan. Uskaltivatpa pojat käydä jo tyttöjä saatolla toisissa kylissä, jota aikaisemmin ei ollut oikein terveellistä tehdä. Siellä sai helposti ”päihinsä”. Nyt mittailtiin voimia urheilukentillä ja hiihtoladuilla, joka olikin kaikin puolin terveellisempää ja kehittävämpää toimintaa kuin se aikaisempi. Olihan sitä kulttuuritoimintaa jo tuolloin tappeluaikoina, lähinnä laulujen muodossa. Värttö-Erkkolan pojat lauloivat Hintan pojille: ”Hintan piimäenkeli navetassa lenteli, turppaita nakkeli, sonnin kanssa tappeli”. Hintan pojilla oli tietysti omat ivalaulunsa. Nämäkin jäi pois, kun tuli Heiton piirissä yhteiset harrastukset. Silloinen Oulujoen poliisi Kalle Rantala (Ranta-Kassu) ei pienenä, heiveröisenä ja arkanakin, saanut paikkakunnalla järjestystä aikaan. Vasta Heiton toiminnan alettua olot rauhoittui ja sen Rantalakin ainakin epävirallisesti joutui myöntämään.
Aluksi toimipaikkojen puute tuotti vaikeuksia Heiton toiminnalle, tosin kesäisin tilanne oli melko hyvä. Työväenyhdistys oli vuokrannut Junneliukselta n.16000m² alueen, joka oli aidattu ympäriinsä 2m korkealla aidalla. Aluetta kiersi n.200m pitkä juoksurata ja siinä voitiin juosta myös lyhyempiä matkoja. Kentällä oli komea katettu tanssilava, näyttämö, ravintolarakennus, sekä tarpeelliset muut rakennukset. (Perimätiedon mukaan kenttä on sijainnut Oulujoen ylittävän Pohjantien sillan kohdalla, joen eteläisellä rannalla). Heitto sai Tarmon ohella käyttää kenttää harjoitus- ja kilpailutoimintaan. Monet komeat kilpailut siellä käytiinkin. Työväenyhdistyksellä oli siellä lisäksi omia suuria juhlia. Oma torvisoittokunta puhalteli uljaita marsseja ja muuta musiikkia. Näytöskappaleet, kupletit, monet hyvät ja hauskatkin ohjelmat siellä nähtiin. Vappujuhlat, jotka pidettiin Junneliuksen kentällä, jäi lähtemättömästi mieliin.

Startti hiilimurskan lähtökuopista.

Startti hiilimurskan lähtökuopista.

Kun Tarmo siirtyi toimimaan Keskusurheilukentälle, siirsi työväenyhdistys vuokraoikeuden Heitolle ja Heitto osti siellä olevat rakennukset. Tällöin parani Heiton toiminta tuntuvasti. Harjoitusolosuhteet paranivat ja samoin kilpailutoiminta. Oli selvää että tuloksetkin alkoivat parantua jopa niin, että toiset seurat alkoivat olla hätää kärsimässä. Ei tarvinnut hakea poikia korttimetsästä niin kuin alkuaikoina. (Silloinhan myös ratsupoliisit partioivat metsissä ja ahdistelivat kovasti korttisakkeja).

Nuorten toiminnasta kannattaa vielä mainita seuraavaa: Kauniina kesäpäivänä vuonna1928 tai1929 kävi Junneliuksen kentällä mies kamera kaulassaan. Kentällä sattui olemaan kaksi nuorta urheilemassa ja mies esitteli heille itsensä. Hän kertoi olevansa TUL:n Nuorten Lehden toimittaja ja oli tutustumassa Pohjoisen TUL:n alaisten seurojen toimintaan. Hän haastatteli paikalla olleita nuoria, kysellen Heiton nuorten toiminnasta. Toimittaja oli haastattelun lisäksi ottanut valokuvia nuorista, toisesta kiekkoa heittämässä ja toisen keihäänheitto suorituksesta. Niinpä seuraavassa Nuorten Lehden numerossa olikin selostus Oulunsuun Heiton toiminnasta valokuvien kera. Näin Heiton nuorten harrastukset tuli laajemmaltikin TUL:n piirien tietoisuuteen.

Tarmolaiset, jotka olivat olleet jokseenkin suvereeneja lajissa kuin lajissa, alkoivat löytää Heittolaisista parempansa varsinkin yksityislajeissa. Ensimmäisenä antoi uskoa Heittolaisten omiin mahdollisuuksiin se, kun Oiva Lämsä voitti Eelis Kaartisen Junneliuksen kentällä 3000m juoksussa. Silloin riitti huutoa kentällä. Se oli ikäänkuin sysäys Heittolaisille. Pojat huomasivat että harjoitus on se taika, joka tuo tuloksia. Tosin silloin ei osattu valmentautua niin kuin nykyään, harjoiteltiin kuin osattiin. Juoksijoille yksi ohje oli sellainen, että kun tänään juokset niin pitkälle kuin jaksat, huomenna jaksat jo enemmän.

Starttiviivalla.

Starttiviivalla.

Yksitysilajeissa yleisurheilussa alkoi löytyä kovia nimiä, mm. Spårmanin Matti, Tenhusen Immu, Tombergin Kalle, Honkasen Janne, Lainion pojat, Huotarin Jaska ja monet, monet muut. Maalaisseurojen viestissä 5x1000m Heitto niitti varsinaisesti ensimmäiset laakerinsa, voittaen sen joka vuosi. Ensimmäisessä voittaneessa joukkueessa juoksivat: Veikko Sevander, ”Käpeli” Kinnunen, Jaakko Huotari, Jussi Hurtig ja Api Viitanen.

Sen jälkeen voittokapulaa kiidättivät mm. Oiva Lämsä, Eljas Hurtig, Erkki Härkönen ja Veikko Kylmänen. Heitolla olikin silloin mainio juoksijakaarti. Oikeastaan Heiton paras voima oli juuri joukkuelajeissa. Voittihan Heitto kaupungin ympärijuoksussakin, jättäen mm. Tarmon jälkeensä. Junneliuksen kentän näyttämöllä oli seuralla painimatto. Pojat harjoittelivat siellä niin, että tulokset alko näkyä jo kilpailuissakin. Tosin nekin harjoitukset pääsi vasta alkuun, kun jo eteen tuli voittamattomat esteet, siitä myöhemmin.

Heiton talvitoiminnassa hiihto oli ehdottomasti suosituin ja tuloksia tuottava. Tosin seuralla ei ollut mitään vakituista paikkaa, toisin sanoen hiihtokeskusta. Jäsenten väliset kilpailut hiihdettiin milloin mistäkin. Käännepaikkana oli tavallisesti Hiukkavaara. Suurimmat kilpailut TUL:n puitteissa pidettiin siihen aikaan Hevossaaressa. Kun oltiin päästy hyvään alkuun, alkoivat pojat ja tytötkin sijoittua sarjojensa kärkeen, jopa voittoihinkin. Melkeinpä legendaariseksi Heiton hiihtäjistä nousi Tervon Kustu. Sitten seurasivat Meriläisen, Kylmäsen ja Lämsän veljekset, Sirviön Eetu, Närhi, Torvisen Arvi ja monet maineikkaat hiihtäjät. Ei ole syytä unohtaa myöskään naishiihtäjiä, jotka hekin toivat usein jopa ratkaisevan panoksen varsinkin viestinhiihdossa. Jälleen on todettava, että Heiton voima oli selvästi esillä joukkueurheilussa. Voittihan Heitto jopa urheilupäiväviestin, joka oli jatkuvasti ollut Tarmon heiniä.
Nuorten toiminta alkoi myös kantaa hedelmiä niin talvi-, kuin kesäurheilussakin. Varsinkin pojat (vekarat) toivat monta voittoa seuralle.

V.U seura Oulunsuun Heitto voimistelijoita. Eturivissä vasemmalla pianon soittaja Martti Kylmänen, keskellä naisten ohjaaja Raakel Hytinkoski ja oikealla voimistelun johtajana toiminut Ismo (Immi) Moilanen. Kuva otettu1926.

V.U seura Oulunsuun Heitto voimistelijoita. Eturivissä vasemmalla pianon soittaja Martti Kylmänen, keskellä naisten ohjaaja Raakel Hytinkoski ja oikealla voimistelun johtajana toiminut Ismo (Immi) Moilanen. Naisten rivissä Aini (Aino) Kylmänen kolmas oikealta. Kuva otettu1926.

Myös voimistelu ja muukin toiminta oli vilkasta. Tytöt omalla sarallaan toimivat tarmokkaasti. Nuoret niin tytöt kuin pojatkin, miesten ja naisten ohella esiintyivät mm. piirijuhlilla suurin joukoin. Innostusta riitti näihinkin joukkuelajeihin. Harjoitustilojen puute vaikeutti tätäkin toimintaa, joskin kesällä voitiin harjoitella Junneliuksen kentällä. Sateisellakin säällä siellä oli mainio paikka, suuri katollinen tanssilava. Nuorten osalla voidaan kysyä, että missä on parempi kuin urheiluseurassa purkaa luonnollista liikuntaviettiään ja suunnata se terveelliseen toimintaan. Silloin ei tapahdu purkaantumisia kanssaihmisiin, eikä taloudellisten arvojen hävittämiseen, niin kuin valitettavan usein tapahtuu. Tulosurheiluun pyrkiminen vaatii harrastajaltaan innostusta, kunnianhimoa, aikaa ja terveyttä. Jos nämä edellytykset on olemassa, voi nuorikin saavuttaa henkilökohtaista tyydytystä ja kunniaa paitsi itselleen myös seuralleen, jopa maalleenkin ja näin tuottaa monta ilon hetkeä. Heiton tytöt ja pojat toivat seuralleen niin joukkuekilpailuissa kuin yksityislajeissakin piirinmestaruuksia, sekä muita mainioita saavutuksia.

Heiton voimistelijoita vuodelta1926. Vasemmalla Eljas Hurtig, kolmas vasemmalta Erkki Kylmänen, pisin mies keskellä Emil Viitanen, rusettikaulassa Ismo Moilanen.

Heiton voimistelijoita vuodelta1926. Vasemmalla Eljas Hurtig, kolmas vasemmalta Erkki Kylmänen, pisin mies keskellä Emil Viitanen, rusetti kaulassa Ismo Moilanen.

Nuorten ja koko seuran talvitoiminnalle tuotti suuria vaikeuksia toimintapaikkojen puute. Toiminta hajaantui moneen kohteeseen. Laanilan kansakoululla aloitettiin ensimmäiset voimisteluharjoitukset, myöhemmin Hintan T.Y:n talolla ”Auralla”, Oulunsuun pirtillä, Roosan mökissä, Liikamolla ja milloin missäkin. Heiton taloudellisesta puolesta vastasivat lähinnä seuran naiset. Kun Heitto piti iltamia mm. ”Näsällä” ja Oulunsuun pirtillä, hoitelivat naiset ravintolapuolen, arpajaiset ym. Mainittakoon että kaiken materiaalin jonka naiset tarvitsivat ravintolapuolella, he joutuivat vetämään kelkalla. Heiton naisten työ oli uhrautuvaa ja esimerkillistä. Ilman suurta innostusta se ei olisi käynyt päinsä. Myöskin käsityö ja kerhotoiminta oli vilkasta ja toi tärkeän panoksensa seuran toimintaan. Ymmärtää hyvin että ilman naisten osuutta seuran toiminta olisi jäänyt paljoa vaille. Kesäinen toiminta niin ravintolan puolella kuin muutenkin oli helppoa, kun oli vakituinen paikka Junneliuksen kenttä. Myös kaiken siivoustyön naiset suorittivat palkkaa pyytämättä. Palkatontahan se seuran toiminta oli muutenkin.

 

Naisten osuus myös urheilun saralla alkoi olla mainittavaa. Esim. talviurheilupäivän viestissä hiihti viisi naista ja kymmenen miestä. Siellä tarvittiin hyviä naishiihtäjiä ja heitä Heitolla oli tasaisena joukkona. Kesäurheilussa naisista ehkä pisimmälle pääsi Irja Kanniainen, voittaen piirinmestaruuden kuulantyönnössä. Myös pikaviesteissä Heiton tytöt kilvoittelivat ensisijoista. Joukkuevoimistelu oli kuitenkin kaikkein suosituin laji seuran naisten keskuudessa. Mitä olisivatkaan olleet seuran järjestämät tanssitilaisuudet ilman naisia.

V.U.seuran huvitoimikunta 1920 -luvun alkuvuosilta. Ylhäältä vasemmalta Aini (os. Villig (Willig)) Kylmänen, Lempi Saarela, Martta Jäntti, Hilma (os. Hurtig) Nisula, Betty Launonen ja Tyyne Pääkkö.

V.U.seuran huvitoimikunta 1920 -luvun alkuvuosilta. Ylhäältä vasemmalta Aini (os. Villig (Willig)) Kylmänen, Lempi Saarela, Martta Jäntti. Alarivi vasemmalta Betty Launonen, Tyyne Pääkkö ja Hilma (os. Hurtig) Nisula. Kuvaamo F. Suomela

Olisiko seuran huvitoimikunnan toimintaa voinut ajatella ilman naisten panosta, vaikka miehet yleensä vetivätkin huvitoimikunnan touhua. Mm. Sevanderin Veli oli yhtenä vetäjänä, mukana olivat myös Häkkilät ja Mäkelät, ym. Naisia sielläkin tarvittiin ja heitä myös löytyi niihinkin tehtäviin. Yhteisvoimin he pistivät pystyyn monet hauskat näytöskappaleet ja muut ohjelmat. Hauskuutta aina riitti salintäyteiselle yleisölle.
Musiikkipuolestapitivät huolen erityisesti Kylmäsen Martti, Kaijanen, Pyrrön Frans ja monet muut musikantit. Kokemuksen myötä tuli varmuutta ja joustavuutta huvipuolenkin toimintaan. Kannattaa mainita että aina kun Heitto järjesti huvitilaisuuksia, mitään vakavampia yhteenottoja ei sattunut. Joitain pienempiä nyrkkitappeluita saattoi olla, mutta niitäkin tosi harvoin. Kenellekään ei jäänyt pysyviä muistomerkkejä noista tilaisuuksista. Toisin oli ennen Heiton perustamista. Iltamatilaisuuksissa saattoi heilua puukot sekä ”puntarit” ja moni mies lähti verissään kotiin.

Merkillepantavaa oli kokonaisten perheiden ja veljessarjojen toiminta seuran urheilu-, sekä muussakin toiminnassa. Muistin varalta sieltä löytyy mm. Kylmäsen seitsemän veljestä, sekä äiti ja isä. Soinit, Hurtigit, Tombergit, Ollilat, Sirviöt, Hintat, Viitaset, Huotarit, Kaijaset, Lämsät, Sevanderit, Pietilät, Tenhuset, Sassalin pojat, Rasinkankaat, Moilaset, Kylmäset, Jaska ja Aino Matikat, Hintasta Härkösiä, Lainion mainio veljessarja, Meriläiset ja monet, monet muut. Lisäksi ympäristöstä tuli jatkuvasti uusia voimia seuran toimintaan. Heiton toiminta lepäsi laajalla pohjalla.
Siihen aikaan ei ollut minkäänlaista yhteistoimintaa TUL:n ja SVUL:n välillä. Ainoat yhteiset kamppailut käytiin joka talvi pidetyissä puulaakihiihdoissa eri teollisuuslaitosten – ja työpaikkojen väen välillä. Menestyksellisesti työläishiihtäjät ottivatkin mittaa porvariliiton hiihtäjien kanssa, vaikka kaikilla TUL:n kuuluvilla tai kuuluneilla ei ollutkaan tilaisuutta osallistua koitoksiin. Kuvaavaa ajalle on, että porvarien taholta harjoitettiin työläisurheilijoita kohtaan usein suoranaista vääryyttä, järjestämällä heille huonommat palkinnot. Näistä ja periaatteellisistakin syistä johtuen, monet työläisurheilijat eivät osallistuneet noihin kilpailuihin ollenkaan.

Viimeisinä toimintavuosinaan Heitto järjesti vierailuja ohjelmallisten illanviettojen muodossa lähiympäristössä oleville työväentaloille. Illanvietot oli suosittuja ja toivat paikkakunnille tervetullutta vaihtelua. Heitolla oli tuolloin toimiva huvitoimikunta, joka pystyi järjestämään hyvinkin vaihtelevaa ja hauskaa ohjelmaa. Kulkeminen oli silloin hankalaa, kun käytössä ei ollut juuri muuta kuin hevospeli. Autoja ei ollut, ne tekivät vasta tuloaan näille maisemille. Eräs tällainen vierailuretki aivan Heiton alkuaikoina tehtiin Oulujoen Väinölään. Oulunsuuntien varrella asui silloin Rahkon pappa, joka omisti hevosen. Hevonen oli jo vanha ja parhaat päivänsä nähnyt, mutta hevonen kuitenkin. Menomatka sujui jotenkuten, kun hevosta vähän auteltiin. Kun iltamien päätyttyä koitti kotimatka kohti Oulua, oli hevonen tulomatkan rasituksista valmiiksi väsynyt. Yhden pojista piti nousta ratsaille, yhden taluttaa sitä turvasta ja loppujen työnnellä rekeä takaapäin jotta matka etenisi. Porukka pääsi aamuyöstä kotiin ja hevonen lopen uupuneena oljilleen. Rahkon pappa sai muutaman markan kulkupelivuokraa ja pojat hauskat muistot muistellakseen. Aivan Heiton alkuaikoina huvitoimikunta järjesti pari kertaa karkelot Lämsän järven rannalla. Nuoret pyörähtelivät pienellä ruohokaistaleella kiviä ja kantoja väistellen. Nurinkin pyllähdeltiin, mutta sehän vain lisäsi menon hauskuutta. Ei silloin ollut parketteja eikä orkestereita, joku vain soitteli haitaria ja se riitti lystin pitoon. Silloin osattiin olla vähään tyytyväisiä.

Heiton palkintokaappia koristivat jo silloin monet komeat pokaalit ja mitalit. Kuinkahan paljon niitä olisikaan, jos Heitto tai paremmin sanottuna työläisseurat olisivat saaneet vapaasti toimia. Noihin aikoihin alkoi kuitenkin uhkaavat pilvet keräytyä niin työläisurheilun, kuin koko työväenliikkeenkin ylle. Ns. Valkoinen valhe ja kova painostus työväenliikettä kohtaan alkoi johtaa tulokseen. Viranomaiset ”ohranan” avustamina kävivät työväenliikkeen kimppuun ja seurauksena oli sen toiminnan lakkauttaminen. Oulunsuun Heittokin kuului niihin järjestöihin, jotka oli määrätty lakkautettaviksi. Oli joukko ”tehtyjä” syytöksiä, joiden perusteella viranomaiset vaativat Heiton lakkauttamista. Mutta tosiasiassa viranomaiset eivät tarvinneet syyksi muuta kuin sen tavanmukaisen syyn, jota he yleensä käyttivät: ”toiminut vastoin lakia ja hyviä tapoja”. Niinpä viranomaiset ”ohranan” avustuksella takavarikoivat kaiken Heiton omaisuuden mm. kaikki paperit, jäsenluettelot ja muut, joista olisi ollut apua tämänkin historiikin kirjoittamisessa. Siksipä historiikistakin tulee suppea ja puutteellinen. Ei ole käytettävissä mitään papereita, joista kävisi selville Heiton urheilulliset saavutukset ja tulokset ajalta ennen Heiton lakkauttamista. Se tietous joka on saatu kootuksi tähän historiikkiin, perustuu yksinomaan vanhojen heittolaisten muistelmiin. Heiton perustajajäseniä ei ole enää montakaan ja esim. ensimmäisen johtokunnan jäsenistä on elossa vain Api Viitanen (kirjoitettu 1975).

Silloisen Oulun Läänin maaherra Pehkosen julistettua Heitto lakkautetuksi 25.6.1931, asiasta tehtiin valitus Kihlakunnan oikeuteen. Valituskäsittelyn aikana Heiton toiminta jatkui, tosin rajoitettuna mutta jatkui kuitenkin. Kun Oulun Tarmo ja Koskelankylän Riento oli lakkautettu jo aikaisemmin, siirtyi osa Tarmon ja Riennon urheilijoista Heittoon. Silloin oli Heiton Urheilijakaarti suorastaan mahtava. Joukossa mm. TUL:n yleisen sarjan mestarihiihtäjä Eelis Kaartinen ja ikämiehissä mestari Riennon Karjalainen, lisäksi monia piirin mestareita. Puuttui vain tasapäistä vastusta muista seuroista, siksi kilpailutoiminta rajoittui seuran sisäisiin kilpailuihin. Voimakkaimmin niiltä ajoilta on jäänyt mieliin ukko- ja poikamiesten väliset viestinhiihdot 10 x 2km matkalla. Niitä onkin muisteltu ”kuin hepo kesää”. Joitakin jäsenten välisiä kilpailuja sentään pidettiin, varsinkin hiihtokilpailuja yksityismatkoilla. Viimeinen talviurheilupäivän ”korvike” pidettiin viestinhiihdossa Toivoniemen edustalla. Heitto osallistui hiihtoon useammalla joukkueella, ollen aivan omaa luokkaansa kilpailussa.

Maaherra Pehkosen julistettua Heitto lakkautetuksi ja vaikka asiasta valitettiin, vahvisti Kihlakunnanoikeus maaherran päätöksen samana vuonna. Kun viranomaisten toimesta asetettiin kaikenlaisia esteitä seuran toiminnalle, aiheutti se sen, että Heitonkin toiminta vähitellen tyrehtyi kokonaan. Näin siitäkin huolimatta, että kihlakunnanoikeuden päätöksestä oli jätetty asianmukaisessa järjestyksessä valitus Vaasan Hovioikeuteen. Vaasan Hovioikeuden päätös 12.12.1933 vain vahvisti Heiton lakkauttamispäätöksen.

Kun oli käynyt selväksi, että Heiton toimintaa ei voida jatkaa, päätettiin yrittää uuden seuran perustamista. Toimeksiannon saaneena T. Lämsä kävi kysymässä silloiselta Oulujoen piirin nimismies Holopaiselta, että saataisiinko lupaa seuran perustamiskokousta varten. Holopainen antoi suullisen luvan, mutta myöhemmin hän oli kuitenkin ilmoittanut poliisi Rantalalle, että sitä kokousta ei saa pitää. Niin sitten Rantala ja kaksi ”ohranaa” piti huolen siitä, että kokousta ei myöskään pidetty. Heiton lakkauttamisen ajat olivat muutenkin raskasta aikaa varsinkin työväenluokalle, elettiinhän vaikeinta pula-aikaa. Onnellinen se perhe, josta yksikin oli säännöllisessä työssä. Kirjailija Päätalo kirjassaan ”Kunnan jauhot” kuvaa tuota aikaa karmaisevasti mutta totuudenmukaisesti. Tämä vaikea pula-aika alkoi hellittää vasta vuosien1935 ja 1936 aikana, jolloin talouselämä alkoi hiljalleen kohentua. Myös urheilun alalla alkoi päivä sarastaa.

Vielä silloinkin elettiin suojeluskunta-aikaa. Vertauskuvainnollisesti voitaisiin ottaa esim. kirjailija Y. Kokon (eläinlääkintämajuri) kirjasta ”Täydennysmies”, jossa hän kuvaa erään etelä-pohjalaisen suojeluskunnan harjoituksia. Erään talon perunakuoppa oli valittu bunkkeriksi ja sitä vastaan hyökkäsi joukkue Honka. Perunakuoppaa puolusti kaksi suojeluskuntalaista. Kuopan puolustajat löysivät montun pohjan pehmikeolkien seasta täysinäisen viinapullon. Pullon tyhjennettyään he tietenkin olivat kovassa humalassa. Kun joukkue hyökkäsi kohti kuoppaa luutnantti Honka etunenässään, toinen kuopan puolustajista heitti tyhjän pullon suoraan Honkaa otsaan. Kun ”vainaja” makasi paareilla, puikkelehti paarien ympärillä olevien suojeluskuntalaisten ja lottien jalkojen välistä kulkukoira. Nuuskittuaan aikansa paareja, nosti se koiramaiseen tapaan takajalkansa ja suhautti suihkun paareille. Jos mahdollista, olisi työväenluokka varmasti mielellään hiukan avustanut tuota jalan nousua ja siten osoittanut mieltään koko suojeluskuntatouhua vastaan.

Porvarillinen urheiluliike käytti hyväkseen työväen urheiluliikkeen murrosaikaa, kalastellen työläisurheilijoita omiin seuroihinsa. Houkuttimena ja pakoitteena käytettiin usein työpaikkaa, sen saantia tai työn jatkuvuutta. Painostuksen alla jotkut urheilijat sitten vaihtoivatkin seuraa ja samalla urheiluliittoa. TUL toimi edelleen, Oulun Jyry vaali työväenurheilun perinteitä ja Oululaiset rautatieläiset olivat perustaneet Oulun Kiskon. Näin jatkui työläisurheilun elo Oulun seudulla, joskin hiukan heikentyneenä. Vasta kun Heiton, Tarmon ja Riennon urheilijoita alkoi vähitellen liittyä Kiskon riveihin, pääsi urheilullinen ja muukin taso Oulun työläispiireissä nousuun.

TUL:n urheilijoita Oulun seudulta.

TUL:n urheilijoita Oulun seudulta.

Uskalsipa TUL:n seurat järjestää kesäurheilupäiviä Oulussa, Oulun ja Peräpohjolan piirin puitteissa (silloin vielä Oulu ja Peräpohjola toimi yhtenä piirinä). Oli vain hyvin ikävää panna merkille, kun urheilijain rivistöt marssivat kaupungin halki Keskuskentälle, kuului katujen varsilta ivahuutoja. Jopa sellaiset henkilöt sieltä huutelivat, joiden paikka olisi kaiken järjen mukaan kuulunut olla marssirivistössä. Oli todella masentavaa kuulla pilkkahuutoja ”omienkin” suusta. Eipä siinä auttanut muu kuin toivoa, että hekin aikaa myöten löytäisivät paikkansa työläisurheilijoiden riveissä.
Vähitellen näin kävikin ja viimeistään silloin, kun Kiskon toiminta pääsi hyvään vauhtiin. Kiskosta tulikin vähitellen valtaseura piirissä ja ainoastaan kemiläiset pystyivät antamaan sille vastusta. Monet kovat koitokset käytiinkin Kiskon ja kemiläisten välillä niin kesällä kuin talvellakin. Ilolla saattoi panna merkille ”Heittolaisten” vahvan panoksen monissa lajeissa. Varsinkin hiihto ja juoksu olivat Heittolaisten vahvoja lajeja. Edelleen Heittolaiset olivat hyviä juuri joukkueina niin viestihiihdossa kuin viestijuoksuissakin. Kiskon ensimmäiset sarjahiihdot pidettiin Hevossaaressa. Sieltä siirryttiin Koskenniskaan, jossa hiihdettiin Oulujoen jäällä. Koskenniskassa oli aikaisemmin pidetty monet TUL:n seurojen hiihdot. Kesäkilpailut ja mm. piirijuhlat pidettiin Keskusurheilukentällä.

Hyvin vähän on tältäkin ajalta painettua tietoutta tulosten osalta, hiihto oli Heittolaisten vahvin laji. Hiihtomenestystä todistavat monet voitot ja muut hyvät saavutukset henkilökohtaisissa tuloksissa. Seuraavassa muutamia poimintoja niiltä ajoilta, joista on säilynyt tietoja: Vuonna1937 Oulun ja Peräpohjolan piirinmestaruuskilpailut Rovaniemellä. Alle 21v. 10km mestaruuden voitti Ahti Hyrkäs ja yleisen sarjan 30km mestaruuden voitti Toivo Lämsä.1938 tuli kaksi piirinmestaruutta. Alle 21v. 10km voitti Pentti Sirviö ja yleisen sarjan 30km voiton vei Toivo Lämsä.

Kesäurheilussa oli myös monta hyvää urheilijaa ja erittäin lahjakkaana juoksijana on mainittava Pentti Sirviö monista hyvistä suorituksistaan. Pisimmälle Heiton kasvateista pääsi Oiva Lämsä. Maaottelussa Viroa vastaan hän saavutti 2.sijan. Tukholmassa v.1937 2.sija 5000m juoksussa ajalla14.30.5, aika säilyi Pohjois-Suomen ennätyksenä monta kymmentä vuotta. Tulos oli 8. maailmassa sinä vuonna. Samana vuonna hänen 10 000m tulos 31.11,2 oli 5. maailmassa. (Kalevan kisat 6-8.8.1937 Viipurin Keskuskenttä: 10 000m 1.Ilmari Salminen 30.49,3, 2.Erkki Tamila 30.49,3 ja 3.Oiva Lämsä 31.11,2) Valitettavasti Heittolaiset olivat jakautuneet niin moneen seuraan, että koko voima ei tullut oikein esille. Lähinnä se ilmeni juuri Kiskon toiminnassa, ei ainoastaan urheilussa vaan muutoinkin. Heittolaiset toivat väriä ja voimaa monenlaisissa riennoissa ja toimikunnissa. Kiskon toiminta vahvistui, mm. Veikko Kylmänen toimi piirin puheenjohtajana useita vuosia. Oulun Tarmon vapauduttua siirtyi Kiskon seuratoiminta kokonaisuudessaan Tarmoon.

Oman lukunsa ansaitsee v.1939 Kiskon kansallisissa Tarmolassa suoritettu joukkuehiihto ns. Tukiaisen kiertopalkinnosta, jonka Kisko silloinkin voitti. Ratkaisevan panoksen toivat jälleen Heittolaiset, kuten seuraavasta käy selville: Alle18v. 10km 1.Pentti Sirviö, alle 21v. 15km 1.Väinö Soini, alokkaiden 15km 1.Matti Vainio, yleinen 10km 1.Frans Launonen, yleinen 30km 1.Toivo Lämsä, ikämiehet 10km 2.Yrjö Jäntti. Tästä hiihdosta on riittänyt juttua Heittolaisten keskuudessa.

Pula-ajasta päästiin pikkuhiljaa ja olot alkoi vähitellen kohentua. Ihmiset saivat uutta uskoa elämän jatkumiseen. Työläisurheilun perinteitä päätettiin Oulun seudulla jatkaa. Ne työläisurheiluseurat jotka oli välttäneet lakkauttamisen, oli kovasti hengessä mukana. Myös ne työläisseurat, jotka oli omaisuutensa lakkauttamisen yhteydessä menettäneet ja usein uudella nimellä aloittaneet, päättivät olla mukana. Uskoa itsenäisen työväenliikkeen jatkumiseen ei menetetty monista vastoinkäymisistä huolimatta. Työläisurheilun tulevaisuus näytti valoisammalta kuin aikoihin.

Ei mennyt aikaakaan, kun taivaan pimensi synkät pilvet. Suomi oli kouluttanut sotilaita ”valkoisen valheen” alla ja – varjossa, mutta unohtanut kouluttaa maalle kyvykkäitä ja omilla aivoillaan ajattelevia diplomaatteja. Niinpä liki 100 000 kaatuneen ja 250 000 haavoittuneen, sekä suunnattomien aineellisten menetysten hinnalla, Suomi huomasi olevansa edelleenkin itsenäinen ja vapaa maa, joskin maantieteellisesti typistyneenä. ”Maaottelu Neuvostoliitto – Suomi oli päättynyt Neuvostoliiton voittoon, hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni Suomi”, kuten kirjailija Väinö Linna kirjassaan Tuntematon Sotilas sattuvasti sanoo. Saadakseen työläisetkin paremmin mukaansa ”pyhään sotaan isänmaan, kodin ja uskonnon puolesta”, porvaristo sopi ensimmäisen työehtosopimuksen SAK:n kanssa. Samasta syystä saatiin aikaan ensimmäinen yhteistyösopimus urheilun alalla v.1940. Se solmittiin TUL:n ja SVUL:n välillä. Sopimus takasi TUL:n itsenäisyyden ja edellytti yhteistoiminnassa tapahtuvaa edustusta kansainvälisillä kilpakentillä, sekä sopimuksen puitteissa tapahtuvaa kanssakäymistä kansallisella pohjalla. Tässä voidaan todeta, että vaikka sopimus solmittiin tasavertaisuuden pohjalta, niin SVUL:n ääni oli se isännän ääni joka määräsi tahdin. Vaikkakin kanssakäyminen on laajentunut, ei TUL ole tänäkään päivänä (1975) saanut voimasuhteita vastaavaa edustusta ei kansallisella, eikä kansainvälisellä kentällä. Epäsuhta koskee niin kilpailutoimintaa kuin edustusta liittotasolla.

Sodan aikana työläisurheilu oli jokseenkin pysähdyksissä. Se vähäinen toiminta jota silloin oli, tapahtui lähinnä naisten toimesta. Porvariurheilu toimi tietysti voimakkaammin, maan sotilasjohdon suhtautuessa siihen hyvin suopeamielisesti. Lähinnä pönkitettiin huippu-urheilua. Huippu-urheilijat vapautettiin palveluksesta ja heille järjestettiin hyvät harjoittelumahdollisuudet. Kova harjoittelu ja kilpailu vaati hyvää ja voimakasta ruokaa, mutta heillä ei ollut siitäkään puutetta, muuten heikosta ravintotilanteesta huolimatta. Näitä huippuja lähetettiin sitten ulkomaille kilpailumatkoille. He toimivat kuten silloinen termi kuului Suomen ”urheilulähettiläinä”. Tälläkin tavalla maamme porvaristo yritti pitää Suomea maailman kartalla, jonne se oli ”juostu” aikoinaan Hannes Kolehmaisen (entinen TUL:n juoksija) sekä Pavo Nurmen jaloilla, kuten porvarit niin mielellään selittivät.

Kuten jo aiemmin todettiin, sota vaati uhrinsa. Heittolaisista sodan alttarille menetti henkensä seuraavat nuoret urheilijat: Frans Launonen, Yrjö Uusijoki, Kalle Hurtig, Erkki Sassali, Toivo Leppänen, Vilho Kemppainen, Osmo ja Erkki Lainio, Arvo Himanka, Yrjö Matikka ja Reino Torvinen. Kunnioittaen heidän muistoaan, Heiton jäsenet muistavat nuoria urheilutovereitaan.
Sodan kauheus näkyi myös urheilussa suurena menetyksenä. Useimmat niistä urheilijoista jotka olivat selvinneet sodan kurimuksesta päältä katsoen terveinä, olivat menettäneet halunsa urheilun jatkamiseen. Monet jotka yrittivät jatkaa, huomasivat voimiensa menneen. Kun ei enää jaksanut harjoitella, niin eihän sitä jaksanut kilpaillakaan. Näin kävi monille urheilijoille, oli lopetettava. 

1945–1967
Raskaat sodat ja viimein saavutettu rauha oli muokannut mieliä ja pehmenneen ilmapiirin myötä työväen poliittinen toiminta vapautui pitkästä vainosta. Lakkautettuja työväen urheiluseuroja ryhdyttiin perustamaan uudelleen. Talven 1945 kuluessa oli eräiden henkilöiden toimesta keskusteltu myös Heiton herättämisestä uudelleen henkiin. Niin sitten kävikin, että saman talven keväällä ryhdyttiin toimeen. Heiton perustava kokous kutsuttiin koolle Oulunsuun Pirtille huhtikuun 8. päivä 1945. Kokouksen avasi Veikko Kylmänen ja hän toimi myös kokouksen puheenjohtajana. Paikalle oli saapunut 124 henkilöä. Kokouksen pöytäkirjan laati Veikko kela. Käydyssä keskustelussa todettiin yksimielisesti yleisurheiluseuran perustamisen tarpeellisuus paikkakunnalle. Seura tarvitaan jatkamaan sitä toimintaa, mihin vanha Heitto oli lakkauttamistilanteessaan jäänyt.

Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Edvard Sirviö, sihteeriksi Pauli Soini ja rahastonhoitajaksi Lauri Rajanen. Johtokuntaan tuli valituiksi Väinö Soini, Kalle Rautiainen, Toivo Lämsä, Veikko Kylmänen, sekä varalle Janne Hurtig, Bernhard Närhi ja Lenna Arvola. Jäseniä liittyi perustavassa kokouksessa 123. Heti alkuun huomattiin, että lähes kaikki toiminta oli aloitettava alusta. Urheiluhenkisiä ihmisiä kyllä löytyi, mutta uuden urheilijapolven kasvattaminen oli aloitettava alusta. Myös huvipuoli ja muu seuratoiminta oli käynnistettävä uudelleen. Mainio Junneliuksen kenttä oli menetetty, samoin kuin muukin omaisuus. Ainoastaan seuran lippu säilyi, kun se oli ollut piilotettuna Soinin pirttiin. Menetetystä omaisuudesta ei kovasta yrityksestä huolimatta saatu koskaan mitään korvausta. Vaatimukset kaatuivat aina johonkin lakipykäläviidakkoon.

Olisikohan tässä liittojuhlille osallistuneita urheilijoita.

Olisikohan tässä liittojuhlille osallistuneita urheilijoita.

Kaikista menetyksistä huolimatta, toiminta lähti käyntiin suurella innostuksella. Tähän innostukseen varmasti vaikutti osaltaan pitkä sota-aikojen toimettomuus ja tietenkin se, että voitiin jälleen kokoontua oman seuran ympärille. Lisäksi kesällä 1946 pidettävä Työväen Urheiluliiton kolmas liittojuhla, oli omiaan innostamaan etenkin voimistelutoimintaa. Heitosta osallistuikin näille juhlille runsaat 90 jäsentä. Toiminta keskittyi pääasiassa Oulunsuun Pirtille, jossa voimisteltiin monessa ryhmässä. Huvitoimikunta järjesti monenlaista toimintaa, harjoiteltiin näytelmiä, oli kerhoja, pidettiin juhlia ja järjestettiin tansseja. Tanssit olikin yleisön keskuudessa todella suosittuja. Myöhemmin harjoitustiloina on käytetty koulujen voimistelusaleja, sekä muitakin tiloja. Vanhat Heiton valtalajit hiihto ja yleisurheilu osoittautuivat jälleen voimakkaimmiksi. Etenkin joukkueina päästiin näissä lajeissa hyviin tuloksiin. Myöhemmin ajan hengen mukana on urheilulajien suosituimmuus vaihdellut ja joukkuepelit tulleet nuorison suosioon, näin kävi myös Heitossa. Milloin pelattiin jalkapalloa, joskus jääpalloa, väliin koripalloa ja vuodesta 1965 lähtien on alettu pelaamaan lentopalloa. Lentopallosta onkin kehittynyt erittäin voimakas ja menestyksekäs laji seuralle.

Toiminnan alkuunlähdön jälkeen tuli ensimmäiseksi kysymys rahasta. Entinen omaisuushan oli takavarikoitu ja jäänyt sille tielleen. Niinpä käännyttiin Oulun Kiskon, Koskelankylän Riennon sekä Oulun Jyryn puoleen ja pyydettiin saada järjestää tanssi-iltoja näiden taloilla, Pirtillä järjestettyjen lisäksi. Seuran jäsenet lahjoittivat toukokuun 1945 alussa keskuudessaan keräämiä varoja 11462mk ja kesäkuussa saatiin Teollisuuslaitosten seurakuntahuollolta 5000mk. Autoilija Armas Soini lahjoitti 4260mk toivomuksella ostaa kiertopalkinto hiihtäjille. Taiteilija Einari Junttila lahjoitti kaksi, yhteisarvoltaan 30 000mk taulua hiihtourheilua varten. Liittymismaksuksi oli hyväksytty aikuisilta 10mk ja alle 17v. 5mk. Jäsenmaksu oli miehiltä 3mk/kk ja naisilta 2mk/kk sekä nuorilta 5mk/v. Työväenurheiluliitolle lähetettiin pyyntö saada siellä olevat vanhan Heiton varat seuran käyttöön, niitä ei kuitenkaan saatu.

Seuran naistoimikunta on perustamiskokouksesta lähtien niin parempina -, kuin taloudelliseti vaikeinakin aikoina toiminut Heiton taloudellisena tukena monin eri muodoin. Joskus jopa ainoana tulonlähteenä, siksi on paikallaan merkitä muistiin ensimmäinen naistoimikunta, josta useat henkilöt toimivat 1960-luvulle saakka. Naistoimikuntaan kuuluivat Aino Kaijanen, Aili Jäntti, Kaija Huotari, Aino Kylmänen, Mailis Soini, Nanni Väliaho, Aino Matikka, Liisa Nordlund, Anna Matikka, Aune Lämsä, Irja Pirnes ja Siiri Sirviö.

Voimistelijoita ja naisjaoston jäseniä

Voimistelijoita ja naisjaoston jäseniä

Huvitoimikunan toiminta oli myöskin vireää, päätellen seuran järjestämien juhlien määrästä ja siitä ohjelma-avusta, jota annettiin eri järjestöille ja yhteisöille. Huvitoimikuntaan kuuluivat tällöin Aarre Heikura, Annikki Huovinen, Matti Heikura, Väinö Haataja, Eino Moilanen, V. Huovinen ja Ensio Soini, sekä lisäksi joukko naisia. Ohjelmallisiin tilaisuuksiin harjoiteltiin erilaista ohjelmaa mm. näytelmiä. Kun seurassa oli myös useita esiintyviä voimistelujoukkueita, saatiin juhliin arvokuutta näyttävillä voimisteluesityksillä. Varsinaisten juhlien lisäksi oli ns. ohjelmallisia iltamia, jotka olivat erittäin suuressa suosiossa yleisön keskuudessa. Joskin arvokkaammat juhlatilaisuudet oli runsaimmin kansoitettuja. Erikseen kannattaa mainita kevättalvisin pidetyt seuran vuosijuhlat, jotka olivat aina tapahtuma paikkakunnalla. Suurimmaksi juhlaksi muodostui seuran kesäjuhla 21.7.1946 piirimielisairaalan kentällä. Siellä oli musiikki- ja voimisteluohjelmaa omasta takaa ja TUL:n 3. liittojuhlille lähtevaät voimistelijat esiintyivät.

Ajankuvana voitaisiin mainita pula urheiluvälineistä, etenkin juoksu- ja hiihtokengistä oli puutetta. Kaikki tarvikkeethan oli vielä tuolloin sodan jälkeisenä aikana kortilla. Yksityiskodeista kerättiin tallella olleita vanhan Heiton varusteita ja saatiin kokoon jonkin verran voimistelupukuja ja voimistelukenkiä, sekä lasten leikkipukuja. Voimistelupuvut oli jääneet vanhanaikaisiksi ja naistoimikunta sai tehtäväkseen kunnostaa ne ajan vaatimuksia vastaaviksi. Syksyllä 1946 ryhdyttiin toimenpiteisiin vanhan Heiton omaisuuden takaisin saamiseksi. Helsingin Jyrylle lähetettiin tätä varten tarvittavat paperit ja avoin asianajovaltakirja. 1948 asiaa ajoi ns. Virran komitea ja ajoittain näytti olevan toiveita korvauksen saamisesta. Korvauslain sisällöstä tuli kuitenkin sellainen, että se koski vain työväentaloja ja niissä ollutta omaisuutta. Joten Juneliuksen kentällä ollutta omaisuutta ei katsottu kuuluvan lain piiriin.

 Oulunsuun Heiton nuoret leirillä Niiles- ja Valkeisjärvellä kesällä 1945 tai -1946

Oulunsuun Heiton nuoret leirillä Niiles- ja Valkeisjärvellä kesällä 1945 tai -1946

Seuratoiminta laajeni 7.7.1946 Madekoskelle, jonne päätettiin perustaa alaosasto aikaisemmin suoritetun jäsenmerkinnän perusteella. Myöhemmin perustettiin alaosasto myös Patamäkeen, joka sittemmin liitettiin seuraan. Patamäessä toimittiin paikallisella koululla. Toiminta oli ajoittain erittäin vilkasta ja sieltä tuli monta hyvää urheilijanuorukaista. Vuonna 1947 seurassa ryhdyttiin puuhaan juoksuradallisen urheilukentän saamiseksi Kastelliin. Asiasta neuvoteltiin kaupungin virkamiesten kanssa, sieltä kehoitettiin seuraa toimimaan nimellisenä ostajana ja kaupunki hoitaa valmistelutyöt. Paikaksi katsottiin Oulunsuun uuden kansakoulun luona oleva peltoalue, jonka hintana oli150mk/neliömetri. Kaupunki piti hintaa liian korkeana ja asia raukesi sillä kertaa. Myöhemmin kaupunki kuitenkin osti saman alueen ja rakensi siihen palloilualueen ja hyppypaikan. Asialla ei kuitenkaan enää tässä vaiheessa ollut merkitystä seuran yleisurheilutoiminnalle.

Vuoden 1948 alusta suoritettiin Heiton kotipaikan muutos, rekisteröimällä se Oulun kaupunkiin. Aikaisempi kotopaikkahan oli Oulujoen kunta, johon Erkkola-Kastellin alue silloin kuului. Veikkaustoiminta aloitettiin keväällä 1948 ja seurasta veikkauksen ensimmäisenä hoitajana toimi Jorma Moilanen. Veikkauksen hoito oli alussa suuritöistä puuhaa, kun kaikki erilaiset veikkaukset lajiteltiin käsin omiin nippuihinsa. Vastaanottopisteitä oli useita, joista veikkaukset tuotiin määräiltana viikossa veikkauksen hoitajalle ja lajittelu suoritettiin joukolla. Myöhemmin veikkauskoneen tultua käyttöön työ muuttui helpommaksi mutta, kun vastaanotto tapahtui vain yhdessä pisteessä se vähensi veikkaamisen määrää. Tosin alussa entiset vastaanottopisteet säilyivät ja niistä kupongit tuotiin talolle leimattavaksi.

Toimitalohanke tuli ensimmäisen kerran esille jo vuoden 1945 kesällä, jolloin SKDL:n Kastellin osasto teki esityksen yhteisen talon hankkimisesta. Tämä yhteistoiminta johti v.1946 keväällä yhteisen tanssilavan rakentamiseen Kiviharjun kankaalle. Lava tuottikin parina vuonna verrattain hyviä tuloksia, mutta sen jälkeen ei pienenä ja jonkin verran syrjäisenä jaksanut tarpeellisessa määrin nuorisoa kiinnostaa. Aluksi jouduttiin luopumaan orkesterista tanssimusiikin soittajana koska tanssien tulot meni muusikkojen palkkioihin. Sitten kokeiltiin levytansseja mutta ne ei saaneet ylesön suosiota. Noinhin aikoihin Heiton vieraana kävi Maarian Riento, nykyinen Turun Riento. Vieraileva miesten voimistelujoukkue esitti Kiviharjun tanssilavalla telinevoimistelua mm. rekillä, renkailla ja permannolla. Heillä oli siihen aikaan TUL:n paras voimistelujoukkue. Nähty esitys oli Heittolaisille uusi ja mieliin painuva.

Toimitalohanke perustui kaupungin jo lupaamaan vuokratonttiin, joskin yritettiin myös kysellä ostettavia alueita. Ne katsottiin kuitenkin liian kalliiksi. Kun kaupunki ei pystynyt tonttia osoittamaan, hanke raukesi. Myöhemmin kaupunginhallitus ilmoitti, että tontti työväentaloa varten tullaan varaamaan Kastellin asemakaavoituksen yhteydessä. Oman toimitalon saaminen oli kuitenkin edelleen Heittolaisten mielessä ja sopivaa kiinteistöä etsittiin. Tällainen silloisen johtokunnan mielestä ilmaantuikin kauppias Soinin liiketalon tullessa myyntiin. Ostoasia oli yleisen kokouksen käsittelyssä 3.4.1949 ja äänin 58-3, 3 tyhjää, päätti kokous antaa johtokunnalle valtuudet talon ostamiseen. Johtokunnan valtuuttamina kauppakirjan allekirjoittivat 6.4.1949 puheenjohtaja Väinö Soini ja sihteeri Niilo Rämet. Näin oli Helvilä niminen tila rakennuksineen ja tontteineen siirtynyt 1 200 000 markan kauppahinnasta Heiton omistukseen.

Johtokunta 1949. Seisomassa-vasemmalta-Veikko-Kela-Veikko-Soini-Niilo-Rämet-Väinö-Soini.-Istumassa-Eetu-Sirviö-Aino-Viitanen-ja-Bernhard-Närhi

Johtokunta mahd. v. 1949. Seisomassa vasemmalta Veikko-Kela, Veikko Soini, Niilo Rämet, Väinö-Soini. Istumassa Eetu-Sirviö, Aino-Viitanen ja Bernhard Närhi.

6.6.1949 pidetyssä kokouksessa ryhdyttiin SKDL:n Oulunsuun osaston kantaan ja päätettiin lopettaa tanssilava kannattomattomana. Yhtiökumppanin kanssa sovittiin että lava puretaan, määritellään puutavaralle hinta ja puutavara käytetään hankitun toimitalon kunnostamiseen. Talo kunnostettiin seurataloksi pääasiassa talkootyönä. Ajoittain oli yksi tai kaksi palkallista kirvesmiestä. Ajankohdaksi sattuneen putkilakon johdosta, putkimiehet tekivät töitä täysiä päiviä talkoilla. Tämä joudutti kovasti muutostöitä ja oli ennenkaikkea rahallisesti suureksi säästöksi. Vaikka töitä tehtiin pääasiassa palkattomina talkoina, seuran velkataakka kasvoi huomattavan suureksi. Velka oli korkeimmillaan vuoden 1951 lopulla 1 433 755mk, josta oli maksettu vain 21 160mk. Velkojen hoitamiseksi päätti yleinen kokous 15.4.1951 ottaa jäsenistöltä 1000mk nimellisarvoisen korottoman lainan, joka maksettaisiin takaisin 10-vuoden kuluessa. Samana vuonna pidetyssä kokouksessa päätettiin ottaa yhteys paikallisiin työväenjärjestöihin, yhteistoiminan saamiseksi toimitalon hallinnassa. Monien vaiheiden ja epäilyjen jälkeen, tällainen järjestöyhdistys saatiinkin perustetuksi. Siihen kuuluivat Heiton lisäksi SKDL:n ja SKP:n Oulunsuun osasto ja Oulunsuun Demokraattiset Nuoret. Joulukuussaa samana vuonna taloyhtymä totesi ettei se pysty ostamaan kiinteistöä, vaan luovuttaa sen tammikuun 1. päivästä 1952 Heiton hallintaan. Yhtymää ei kuitenkaan päätetty hajoittaa vaan se jätetiin entiselleen ilman omaisuutta. Tätä ennen syksyllä 1952 taloa oli yritetty myydä huutokaupalla, mutta halukkaita ostajia ei ilmaantunut.

Rahattomuus ei voinut olla vaikuttamatta myöskään seuran muuhun toimintaan ja niinpä oli ryhdyttävä harkitsemaan uusia keinoja tilanteesta ulos pääsemiseksi. Tällainen tilaisuus tarjoutui, kun Valio ilmoitti olevansa halukas vuokraamaan osan kiinteistöstä myymälätiloiksi. Tässä vaiheessa tapahtui puheenjohtajan vaihdos, Väinö Soinin vetäydyttyä syrjään ja hänen tilalleen valittiin rakennusmestari Vilho Holappa. Holapan johdolla sitten alettiin rakennuksen muutostöihin. Taloon tehtiin kaksi osastoinen myymälä varastotiloineen, sekä kahdet asuinhuoneet, joista toinen tuli vahtimestarin käyttöön. Ensimmäinen vuokrasopimus Valion kanssa tehtiin 1.4.1953 ja tätä vuokrasuhdetta kesti lähes kaksi vuosikymmentä. Sitä mukaa kun velat pienenivät, voitiin vuokratuloja alkaa käyttää yhä enemmän urheilutoiminnan edistämiseen. Seuran jäsenet jotka olivat olleet henkilökohtaisessa takuussa seuransa veloista, pääsivät niistä vapaiksi ja jäsenlaina suoritettiin takaisin. Tosin kaikki eivät sitä edes halunneet takaisin. Bernhard Närhi talon isäntänä kantoi johtokunnan ohella erittäin suuren taakan näinä raskaina vuosina, mistä hänelle täysi tunnustus annettakoon.

Puoluepoliittiset kiistat vuosina jolloin seuran toiminta oli voimakkaimmillaan, haittasi jonkin verran seuran toimintaa. Työväenpuolueilla oli kiinnostus ja kilpailu Heiton johtopaikkoja kohtaan ja tämä aiheutti joidenkin kyvykkäiden toimihenkilöiden vetäytymisen syrjään seuran toiminnasta. Vahinko oli tapahtunut ja sitä kaduttiin myöhemmin. Urheilupoliittisia kiistoja ei seuran sisällä syntynyt ja niinpä myös 2.11.1948 esillä ollut valtakunnanliittokysymys torjuttiin täysin ja asetuttiin liiton ja piirin kannalle.

Voimistelutoiminta
Voimistelutoiminta on eräs perustoimintamuotoja TUL:n seuroissa. Etenkin 1940 ja vielä 1950- luvullakin oli monenlaisia voimisteluryhmiä. Miehet ja pojatkin suorittivat ohjelmavoimistelua, josta he myöhemmin eivät olleet enää kiinnostuneita, mikä on vahinko. Alusta alkaen ja jo vanhan Heiton aikana, on voimistelu näytellyt merkittävää osaa seuran toiminnassa. Liikkeelle lähtö tapahtui Oulunsuun pirtillä, missä samana iltana ja yhtä aikaa saattoi harjoitella kolmekin ryhmää. Toiset jumppasivat ja toinen voimisteluryhmä harjoitteli ohjelmanumeroa. Miesten ohjaajaksi pyydettiin aluksi Kalle Huotaria, joka oli toiminut ohjaajana jo ennen seuran lakkauttamista. Naisia ohjasi Liisa Kinnunen ja tyttöjä Helli Kaijanen (Räty). Ohjaajina ovat toimineet myös Väinö Haataja, Väinö Sevander joka ohjasi myös telinevoimistelua, Sirkka Keinänen, Jaakko Huotari ja ehkä joitain toisiakin henkilöitä. Voimistelijat antoivat oman panoksensa seuran juhliin, esttämällä niissä omia ohjelmasuorituksiaan. Samoin he esiintyivät myös muiden järjestöjen järjestämissä tilaisuuksissa. Piirijuhlille osallistuttiin sankoin joukoin, niin kauan kuin niitä järjestettiin. Mukana oltiin myös TUL:n kolmannessa ja neljännessä liittojuhlassa, joista edellisissä Heitosta oli 90 osanottajaa ja jälkimmäisen yhteydessä järjestettyyn nuorten leiriin osallistui runsaasti Heittolaisia myös voimisteluesityksiin. Myöhemmin on harjoituspaikkoina käytetty Keskuskansakouua, Kajaanintullin koulua ja Oulunsuun koulua. Jonkin aikaa harjoiteltiin myös keskusmielisairaalan tiloissa, joihin harjoituksiin osallistui myös sairaalan henkilökuntaa. Voimisteluohjaajina vanhassa Heitossa naisilla oli Saimi Taskila (Jyry) ja Rakel Hytinkoski, Miehillä Kalle Huotari.

Leirielämää.

Leirielämää.

Leiritoiminta
Heinäkuussa 1948 pidettiin nuorten leiri Niilesjärvellä telttaleirinä. Myöhemmin Heiton nuoria osallistui myös muiden järjestöjen kesäleireille.

 

 

 

Yleisurheilukoulu
Yleisurheilutoiminta on aina ollut Heiton voimakkaimpia toiminnanaloja. Jo perustamisvuoden 1945 kesällä osallistuttiin runsaasti eri kilpailuihin, joissa varsinkin joukkueina päästiin hyviin sijoituksiin ja voittoihin. Kaupungin ympärijuoksussa Heitto oli Tarmon jälkeen toinen. Joukkueessa juoksivat T.Lämsä, V.Soini, P.Sirviö, E.Koskinen, A.Heikura, E.Pääkkö, V.Kela, O.Lämsä, A.Huovinen ja J.Kurkela. Piirijuhlakilpailuissa Heitto voitti naisten 8x100m viestin ajalla 2.08,7 ja pojat olivat ensimmäisenä alle 14v. 10x50m viestissä ajalla 1.17,4. Heiton naiset voitti TUL:n Oulun ja Perä-Pohjolan piirin 4x100m viestimestaruuden ajalla 57,4. Joukkueessa juoksivat Sanni Leppänen, Helmi Koskela, Aino Kylmänen ja Maija Kalliopuska. Miehet voitti 4x1500m joukkueella V.Soini, H.Sirviö, A.Heikura ja O.Lämsä. Naisurheilijoista erottui Maija Kalliopuska, joka voitti henkilökohtaisen mestaruuden piirin kilpailuissa useana vuonna. 1946 hän saavutti 100m tuloksen 13,6, mikä säilyi pitkään piirin ennätyksenä. Alusta alkaen Heitossa oli runsaasti hyviä nuoria urheilijoita ja tulosta alkoi näkyä jo vuodesta 1946 lähtien, jolloin seura piirin poikaurheilupäivillä tuli toiseksi Oulun Jyryn voittaessa.

Tämä kuva sopisi olla juuri tuosta maljakilpailujen voittajajoukkueeesta vuosina 1948-1950.

Tämä kuva sopisi olla juuri tuosta maljakilpailujen voittajajoukkueeesta vuosina 1948-1950.

Parhaimpana saavutuksena nuorten kohdalla voidaan pitää maljakilpailujen joukkuevoittoa vuosina 1948-1950. Nimistä mainittakoon muutamia, jotka myöhemmin kunnostautuivat yksilösuorituksissa yleisessä sarjassa. P.Palo, E.Ijäs, N.Stenius, O.Pelto, Ojalan veljekset Kauko ja Reijo, E.Jaako, E.Rousti, P.Kejonen, M.Paavola, E.Räisänen, E.Pääkkö ja A.Tokola joka myöhemmin pääsi mitalisijalle kolmiloikassa TUL:n mestaruuskilpailuissa. Yleisurheolijoista voisi vielä nimetä O.Lämsä, Y.Viitanen, P.Sirviö, P.Lappalainen, E.Törnroos, E.Koskinen ja K.Härkönen. Kilpailuihin osallistuttiin 1950 luvun puoliväliin saakka runsaasti ja seura järjesti normaalisti yhdet kansalliset kilpailut kesän aikana. Lisäksi järjestettiin vuorollaan maastojuoksu ja viestikilpailut. Jäsenten välinen urheilutoiminta oli vilkasta. Keväällä järjestettiin yleensä yhteisiä kävely- ja juoksulenkkejä, jäsenten välisiä maastojuoksukilpailuja ja sarjakilpailuja. Talviaikana pidettiin Oulunsuun koululla, aiemmin Pirtillä, sisähyppykilpailuja, joissa oli runsaasti osanottajia monessa sarjassa. Urheilukenttää ei seuran alueella ollut, joten Keskusmielisairaalan taloudenhoitajan kanssa käytiin keskusteluja sairaalan kentän kunnostamisesta. Talkoilla kentälle kunnostettiinkin juoksurata, sekä tarvittavat hyppy- ja heittopaikat. Kenttä toimikin sitten verrattain pitkään seuran harjoitus ja jäsenkilpailupaikkana. Myöhemmin harjoituspaikkana käytettiin Pakkalan kenttää.

Heiton juoksijat kantoivat osan matkaa Helsingin Olympialaisten soihtua vuonna 1952.

Heiton juoksijat kantoivat osan matkaa Helsingin Olympialaisten soihtua vuonna 1952.

Urheilutoimikunta
Urheilutoimintaa seurassa on varsinaisesti johtanut vuosittain valittu urheilutoimikunta. Merkittäköön tähän muistiin ensimmäinen perustavassa kokouksessa valittu. Puheenjohtaja Toivo Lämsä, sihteeri Erkki Soini, Jäsenet O.Lämsä, V.Haataja, Y.Jäntti, H.Moilanen, J.Ollila, J.Hurtig, E.Koskinen ja H.Sirviö. Ensimmäisessä toimikunnan kokouksessa on päätetty perustaa mm. retkeilytoimkunta edistämään retkeilytoimintaa seurassa. Urheilutoiminta on toiminut koko ajan verrattain itsenäisesti, kuitenkin taloudelliselta osalta johtokunnan valvonnan ja määräysvallan alaisena.

Hiihto
Hiihto on ollut Heitossa aina erittäin voimakasta ja runsaasti harrastettua. Yksittäisistä hiihtäjistä voisi mainita Viljo Haataja, Pentti Sirviö, Ahti Hyrkäs, Toivo Lämsä, Veikko Kela, Antti Huovinen, Pertti Puhakka, Erkki Pääkkö, Yrjö Viitanen ja naisista Maija Hurtig, Sanni Leppänen sekä Aino Taipaleenmäki. Hiihtokilpailut seura järjesti alkuaikoina kuin myös myöhemminkin Oulunsuun Pirtillä. Välillä kun oma talo oli urheilutalona, pidettiin hiihtokilpailut muutamina vuosina siellä. Piirin alueella järjestettyihin kilpailuihin osallistuttiin runsaasti. Parhaana saavutuksena joukkuekilpailussa voidaan pitää piirin maakuntaviestin voittoa kolmesti peräkkäin ja siitä saatua komeaa kiertopalkintoa. Piirin viestimestaruudet voitettiin ainakin vuosina 1948 ja 1949. Viimeksi Mainittuna vuonna oli kakkosjoukkue seitsemäs, mikä osoittaa joukkueiden runsautta ja innostusta hiihtourheilua kohtaan. Hiihdossa, samoin kuin yleisurheilussakin oli runsaasti jäsenten keskistä kilpailutoimintaa. Sarjahiihdot hiihdettiin monessa eri sarjassa ja lisäksi oli keväällä seuran mestaruushiihdot kaikissa sarjoissa. Harjoitteleminen oli yksilöllistä, ainoastaan syksyisin vedettiin joitain yhteisiä lenkkejä kaikkien mukaan saamiseksi. Varsinaista ohjattua harjoitustoimintaa ei ollut, vaan jokainen sai tulla toimeen ominensa. Tämä johtui siitä, että varsinaisia valmentajia ei meillä, niin kuin ei monilla muillakaan seuroilla ollut.

Jääpallo ja jalkapallo
Jääpallotoiminta alkoi seurassa talvella 1947. Seuralla oli useita nuorten joukkueita, jotka pelasivat piirisarjoissa. Lähellä ei ollut harjoituspaikkaa ja niinpä harjoitukset tapahtuivat Tuiran sekä Pakkalan kentällä. Piirimielisairaalan kentälle yritettiin saada kaupungin toimesta luistinrataa, mutta hanke kaatui kaupunginjohtajan kielteiseen kantaan. Pienet luistelualueet saatiin kuitenkin peltolan ja vanhan Oulunsuun koulun luo. Jääpallotoiminta loppui kuitenkin vähitellen osaksi vetäjien puutteeseen ja toisaalta jääkiekon tultua muotiin nuoren keskuudessa. Samoihin aikoihin nuoret pelasi kesälajina jalkapalloa piirisarjatasolla. Tämäkin toiminta loppui vetäjien puutteeseen. Kaikille joukkueille ei riittänyt omaa huoltajaa ja niinpä joukkueet pääsivät pääsivät vähitellen hajoamaan.

Koripallo
Vuoden 1957 alusta otettiin koripallo seuran ohjelmaan. Harjoituspaikkana käytettiin poliisilaitoksen salia, joka olikin tarkoitukseen erittäin sopiva. Harrastajia oli 15-20. Aluksi pelattiin vain harjoitus ja ystävyysotteluja ja yleisurheilijat käyttivät koripalloa talvisena valmennusmuotona. 1958 syyskierroksella Heitto oli jo toisena piirisarjassa ja lisäksi sillä oli toinenkin joukkue, mikä osoitti toiminnan laajentuneen alkuajasta. 1964 Heitto osallistui piirin sarjaan, voittaen piirinmestaruuden. Lentopallon tultua seuraavana vuonna vakavammin seuran ohjelmaan, loppui koripallotoiminta.

Lentopallo
Lentopallo on päätetty ottaa seuran ohjelmaan jo 15.4.1951 pidetyssä johtokunnan kokouksessa, jolloin myös päätettiin mahdollisuuksien mukaan osallistua seuraavana kesänä piirisarjaan. Aluksi lentopallo oli enemmän harrastus- kuin kilpailutoimintaa. Kaupunki rakensi seuran toimialueelle pari – kolme lentopallokenttää, joissa piirin kentän lisäksi hakattiin lentopalloa iltaisin ja sunnuntaisin. Varsinaisesti kilpailumielessä toiminta lentopallossa alkoi 1965, jolloin Tarmosta siirtyi Heittoon suomisarjan joukkue, Tarmon päätettyä lopettaa lentopallotoiminnan. Joukkue osoitettiin Lentopalloliiton päätöksellä perussarjaan, josta se nousi maakuntasarjan kautta kaudeksi 1967-1968 suomisarjaan. Tästä alkoi joukkueen nousu, jota on kestänyt tähän päivään saakka. Tänä vuonna (1975) Heitto lähtee viidennen kerran karsimaan mestaruus-sarjaan pääsystä. Nyt sillä on kuitenkin jo paikka varmistettuna 1.-sarjaan pohjoislohkon voittajana.
TUL:n lentopallomestaruuden Heitto voitti miesjoukkueellaan 1971 ja 1972. Vuonna 1974 tuli pronssia. Alle 17-vuotiaat pojat saavuttivat hopeatilan 1973. Myös naiset ovat pelanneet lentopalloa ja nousivat päättyneellä sarjakaudella 2.-sarjaan. Syksyllä 1973 miesjoukkue vieraili Tallinnassa.
Niilo Steniuksen johdolla Heitto aloitti perussarjasta, päätyen nykyisiin saavutuksiin. Hänen lisäkseen ensimmäisen pelaajarungon muodostivat Ilmari Pyykkö, Erkki Karppinen, Pentti Niinivirta, Hämälän veljekset Pentti ja Leo, Kalle Niskanen ja Osmo Hanhela.

Nyrkkeily, paini, painonnosto
Yllä mainittua lajeja on myös jonkin verran harrastettu seurassa, vaikkakaan kilpailutoimintaa niissä ei ole päässyt syntymään. Jaakko Nikola, entinen TUL:n mestarinyrkkeilijä ja Heiton jäsen, ohjasi nyrkkeilyä jonkin aikaa, mutta harrastus jäi vähäiseksi ja lyhytaikaiseksi. Painia harrastettiin Patamäen koululla ja sinne hankittiin myös matot, mutta sekin toiminta jäi lyhytaikaiseksi. Painonnostoa yritettiin myös lähinnä kunto- ja valmennusmielessä, mutta harjoituspaikkaa ei seuran toimitalon loppumisen jälkeen löytynyt. Niinpä painoja nosteltiin vain kesäisin ulkosalla.

 

Vuodet 1968 – 1974
Tarkasteltaessa tänä päivänä (1975) kaikkia työväenjärjestöjä, on niissä sama suunta. Televisio ja muut vapaa-ajan vieton mahdollisuudet ovat huomattavassa määrin vähentäneet aatteellisuutta ja työväenliikkeen hyväksi uhrautumista siitä miten aikaisemmin toimittiin. Heitossakin on käynyt juuri näin. Aikaisemmin järjestettiin erilaisia juhlia monipuolisella ohjelmalla, mutta nykyisin on toiminta keskittynyt pelkästään urheiluharrastusten ja kilpailutoimintojen ympärille.
Oikean seurahengen luomisen esteenä yleisseuraan oli lajikohtaisuus ja eri jaostojen välinen eripura. Heiton ottaessa lentopallon ohjelmaansa se otettiin koemielessä, eikä laji saanut maksaa paljon. Tuolloin kaikki oli varuillaan. Lentopalloilijat puolusti asemaansa, mutta niin teki myös hiihtäjät, suunnistajat, naiset sekä yleisurheilijat. Yhtä syntipukkia ei ollut, vaan kaikilla oli omat syynsä olla piikit pystyssä. Tänään tilanne on onneksi toinen. On nähtävissä merkkejä siitä, että asiaan on tulossa korjausta. Lentopalloilijoiden keskuudessa on käsitteet laajenemassa siitä, että on muitakin kuin oma joukkue. Hiihtäjien ja suunnistajien kesken on saatu aikaan yhteistoimintaa.

Lentopallossa vuosi 1974 oli eräänlainen kriisivuosi. On todettava että elimme vaikeimmat hetket mitä lentopallojoukkueen kohdalla on ollut. Syntyi sisäisiä jännitystiloja jotka huipentuivat siihen, että pelaajia lähti kahden joukkueen verran Oulun Kiskoon ja ONMKY:n. Eri seurojen taholta tapahtui lisäksi värväystoimintaa, mutta siinä ne eivät onnistuneet. Vaikka kausi jouduttiin menemään läpi pelaajapulassa, ei yhdenkään joukkueen tulosta voi vähätellä. Pystyimme viemään jokaisen joukkueen sarjakauden läpi. On todettava että Heittoa ei saatu kaadettua edes sisältäpäin nakertamalla.
Vaikkakaan viime vuosina aatteellinen kasvatustyö ei ole seurassamme ollut näkyvää ja tehokasta, on se ollut seuraväelle selvää että olemme osa työväenliikettä. Kilpailurintamalla olemme joutuneet taistelemaan työläisurheilun oikeuksien puolesta porvarillisia piirejä vastaan. Tänä päivänä SVUL:n mustimpiin erikoisliittoihin lukeutuva Suomen Lentopalloliitto on joutunut tekemään vaatimuksestamme kolme kertaa muutoksen kilpailusääntöihinsä.

Viime vuosina on seurassamme ollut eräänlaisena urheilupoliittisena ”aapisena” vuoden 1971 TUL:n liittokokouksen hyväksymä 1970-luvun liikuntapoliittinen ohjelma. Sitä olemme jakaneet jäsenistömme keskuuteen erittäin paljon, joskin vieläkin löytyy jäseniä joilla sitä ei ole. Tuossa ohjelmassa on määritelty se linja, jota olemme viimevuodet kulkeneet.

Taloasia
Seuralle aikaisemmin hankittu kiinteistö (Erkkoperältä Soinin Liiketilana ollut Hevilä- niminen tila. Talo muutettiin seurakäyttöön siten, että poistettiin väliseiniä ja näin saatiin iso sali voimistelua ja juhlien järjestämistä varten. Myöhemmin muutettiin takaisin liiketilaksi. (lainaus Jukka Jaako: Oulunsuun Heiton vaiheita.) on ollut osaksi vuokrattuna liikehuoneistoksi. Vuoden 1969 loppuun vuokralaisena oli Valio, joka piti kiinteistössä maitokauppaa. Valion lähdettyä tiloissa tehtiin korjaustöitä ja rakennettiin mm. kylmähuone uutta vuokralaista varten. Myös talonmiehen asuntoon tehtiin remontti 1969, kun siihen asti talonmiehenä ollut Veikko Portaankorva lähti muihin töihin. Uudeksi talonmieheksi tuli Pentti Heikura. Vuodet 1970-1974 vuokralaisena oli Eila Stålberg, joka piti yksityiskauppaa. Tällä hetkellä (n.1975) huoneistoissa tehdään muutostöitä ja liiketiloja muutetaan asunnoiksi.

Nallikari Oy.
Vuoden 1971 keväästä Heitto on ollut mukana urheiluseurojen perustamassa Nallikari Oy:ssä. Yhtiön tarkoituksen oli harjoittaa hotelli- ja ravintolatoimintaa, mutta siinä ei päästy alkua pidemmälle. Kun yhtiötä lähdettiin perustamaan pitivät kaikki osakasseurat tarpeellisena, jopa välttämättömänä, että Oulun kaupunki on hankkeessa mukana. Kaupunginvaltuusto tekikin myönteisen päätöksen osallistumisesta, josta sitten eräs valtuutettu valitti aina KHO:ta myöten ilman tulosta. Valittelukierteessä meni kuitenkin niin paljon aikaa, ettei yhtiölle ehditty saada minkäänlaisia anniskeluoikeuksia. Kolme vuotta meni lähes hukkaan, mutta jotain hyvääkin saatiin aikaiseksi. Yhtiö sai baarinpito-oikeuden Raksilan uimahallin tiloihin.

Hiihto
Yksi laji joka on ollut Heiton ohjelmassa seuran perustamisesta lähtien on hiihto. Viime vuosien aikana ei mittaviin saavutuksiin ole ylletty, mutta lajia on seurassa edelleen harrastettu. Nuorten osalta Heitto on sijoittunut parhaiten vuonna 1970, jolloin piirin alueella sijoituimme ensimmäiseksi ja TUL:nkin tilastoissa peräti neljänneksi. Luokiteltaessa hiihtäjiä emme ole sijoittuneet kovi ylös, sillä luokkasuoritukset ovat jääneet toiseen ja kolmanteen luokkkaan.
Kilpailutoimintaa on ollut yhdet kansalliset ja yhdet nuorten piirikunnalliset vuosittain. Sen lisäksi on ollut sarjahiihtotoimintaa ja hiihtäjien lukumäärä on vaihdellut 50 kahden puolen.
Seuran hiihdon kehityksen suurimpana jarruna on ollut värväystoiminta. Aina kun joku hiihtäjistämme on nousut piirikunnallisen tason yläpuolelle, on hänet houkuteltu johonkin toiseen seuraan pois riveistämme. Asialla on ollut sekä SVUL:n, että TUL:n seuroja.

Matti Lehtonen on yksi niitä nuoria ja lupaavia hiihtäjiä, joka on pystynyt laadukkaisiin näyttöihin. Hän on voittanut piirinmestaruuksia, sekä kansallisia kilpailuja. Hän voitti 1972 Oulun Tervahiihdon 25km matkan ja oli TUL:n nuorten talvipäivillä Varkaudessa sarjansa nuorimpana 14.

Yleisurheilu
Yleisurheilun kohdalla on tapahtunut urheilulle ominaista nousua ja laskua. Seuran näkyvimmät yleisurheilusaavutukset ovat kirjattavissa nuorten ja juniorien sarjoissa. Nuorista parhaimpina mainittakoon Hannu Hintta ja Seppo Kenakkala. Heidän kilpailusijoituksensa ja tulokset ovat olleet todella hyviä. Myös miesten sarjoissa on tullut menestystä aina piirinmestaruustasolla saakka, josta osoituksena on useita piirinmestaruuksia ja muita mitalisijoituksia.
Parhaat vuodet yleisurheilussa ovat olleet 1969 ja 1970, jolloin Heitto sijoittui luokittelupisteiden perusteella luokkaan 2. Kun vielä todetaan, että Heiton yleisurheilijat saavuttivat vuonna 1970 yhteensä 16 TUL:n Oulun piirinmestaruutta, 15 hopeamitallia ja 14 pronssimitalia, voitaneen sanoa seuran olleen yksi piirin johtavista yleisurheiluseuroista. Kilpailuja on järjestetty lähinnä piirikunnallisella tasolla, mutta myös isommissa järjestelyissä oltiin mukana. Vuonna 1971 Heitto järjesti yhdessä Oulun Tarmon kanssa TUL:n A- ja B-tyttöjen mestaruuskilpailut.

Suunnistus
Suunnistus on Heiton toiminnassa nuorin tulokas, sillä se otettiin seuran ohjelmaan vuonna 1968. Suunnistuksen osalta toiminta ja saavutukset on jatkunut melko tasaisesti samaa latua siten, että mitään erityistä vuotta ei voi nostaa muiden yläpuolelle. Viime vuoden paras saavutus oli Pauli Halosen TUL:n mestaruus yösuunnistuksessa. Kuluneena vuonna on Pauli ehtinyt jo sijoittua hiihtosuunnistuksen Suomenmestaruuskilpailuissa hopeamitalille sarjassa M35 ja Reino Nikula samassa sarjassa TUL:n mestaruskilpailujen pronssimitalille. Lupaavin nuori suunnistaja on Pekka Halonen, joka voitti vuonna 1974 kaikkiaan kymmenet kansalliset kilpailut. Hän on jo kuluvanakin vuonna ehtinyt sijoittua Pohjois-Suomen hiihtosuunnistusmestaruuksista kilpailtaessa pronssimitalille.

Suunnistuskilpailuja on järjestetty vuosittain yhdet kansalliset ja muutamat piirikunnalliset, sekä harjoituskilpailuja. Vuonna 1971 Heitto järjesti TUL:n yösuunnistuksen mestaruuskilpailut.
Vuoden 1974 aikana aloitettiin kansainvälisin karttamerkein piirretyn suunnistuskartan maastotyö ja saatiin ennen lumen tuloa noin 5-neliökilometrin
alue kartoitetuksi.

Jalkapallo
Erityisesti nuoria kiinnostavana lajina seurassa on harrastettu myös jalkapalloa. Muutamina vuosina toiminta on pyörinyt mukavasti, mutta välillä on ollut vuosia, jolloin toimintaa ei ole ollut ollenkaan. Näkyvimpänä saavutuksena tässä lajissa on vuonna 1968 saavutettu voitto Kunto-Kohentuu-Koitoksessa, joka kilpailu koski kaikkia TUL:n seuroja. Toimintaan ja sen kautta tulokseen oli vaikuttamassa kaikki alle 18-vuotiaita koskeva toiminta. Laji on sellainen, että hyvin toimiakseen se tarvitsee useita innostuneita vetäjiä. Mennyttä toimintaa tarkasteltaessa, voidaan todeta seuran jalkapallon nousseen ja kaatuneen vetäjien mukana. Toimi Televuo on jaksanut tehdä suurimman työn seuran jalkapallovalmennuksen saralla.

Naisten toiminta
Naisten toiminta on jakaantunut kahteen osaan siten, että toisaalla on järjestetty niin naisten, kuin tyttöjenkin voimistelua ja toisaalla ompelukerhotoimintaa. Voimistelupaikkana on ollut pääasiallisesti Oulunsuun kansakoulu ja voimistelua on järjestetty erikseen naisille sekä tytöille. Voimistelun ohjaajina ovat toimineet mm. Pirkko Niemi ja Eija Evart, joista viimeksi mainittu muutti viime vuonna Vaasaan. Ompelukerhotoimintaa ovat naiset harrastaneetr talvisin, pitäen keväällä myyjäiset. Samoin naiset on osallistuneet hiihto- ja suunnistuskilpailuissa ravintolan pitoon kisapaikoilla.

Seuran lentopalloilijoita 1970-1980 luvulta.

Seuran lentopalloilijoita 1970-1980 luvulta.

Lentopallo
Viime vuosina on seuraa näkyvimmin tuoneet esille lentopallojoukkueittemme suoritukset. Heitto on pelannut 2-sarjassa, ollen jatkuvasti viimevuosina pohjoislohkon kärkijoukkueita. Niinpä joukkueemme lähteekin nyt päättyneen sarjan jälkeen jo viidennen kerran mestaruussarjakarsintoihin. Mestaruussarjan portit eivät ole auenneet aiemmilla kerroilla, vaikka monta kertaa se on ollut hyvin lähellä. Joka tapauksessa Heitto, vaikka ei selviytyisi mestaruussarjaankaan, nousee ensi kauden alussa perustettavaan uuteen 1-sarjaan ainoana Pohjois-Suomen seurana.

TUL:n lentopallomestaruuden Heitto on voittanut miesjoukkueellaan vuosina 1971 ja 1972, sekä sijoittunut pronssille vuonna 1974. Pojat alle 17v. saavuttivat liiton hopeamitallit vuonna 1973.
Myöskin naiset ovat pelanneet lentopalloa sarjatasolla, nousten päättyneen sarjakauden perusteella 2-sarjaan. Syksyllä
1973 Heiton joukkue vieraili Tallinnassa, TUL:n ja Neuvostoliiton vuotuisen urheilijavaihdon puitteissa.
Lentopallon valmennuksesta ovat vastanneet lähinnä Niilo Stenius, Osmo Hanhela ja Ilmari Pyykkö. Parhaat lentopalloilijamme ovat olleet Lauri Holappa ja osmo Hanhela, jotka on arvosteltu parhaiden lentopalloilijoiden listoille niin Pohjois-Suomessa kuin TUL:kinNuorista parhaiten on kehittynytMatti Haapakoski, joka on kuulunut nuorten liittojoukkueeseen, osallistuen sen mukana lentopalloon nuorten Festivaaleilla DDR:ssä.Samoin hän on osallistunut nuorten liittojoukkueessa lentopalloturnaukseen Tsekkoslovakiassa.

Vuodet 1975-1984
”Vuosikymmenien tapahtumat osoittavat, että Heitto on kokenut työväenliikkeen nousut ja laskut, sen voitot ja tappiot. Mutta ensikädessä juhlivan seuran historia on Suomen työläisurheluliikkeen historiaa. Itsenäisen työväenliikkeen luomisessa, rakentamisessa ja kehittämisessä Heitolla on merkittävä osuutensa”. Näin totesi silloinen kansanedustaja Paavo Aitio puhuessaan Heiton 50-vuotisjuhlassa 1975. Tämän kymmenvuotiskauden Heitto on jatkanut toimintaansa työväenurheiluliikkeen perinteitä kunnioittaen, mutta samalla pyrkinyt huomioimaan muuttuvan yhteiskunnan mukanaan tuomat tarpeet. Koko historiansa ajan Heiton urheilullinen voima on ollut joukkuelajeissa. Myös viimeisen kymmen vuoden parhaat tulokset on tulleet joukkuesuorituksista, vaikkakin muutamia hyviä yksilösuorituksia on viime vuosina saavutettu. Seuran päälaji niin toiminnaltaan, harrastaja määrältään, kuin tuloksiltaankin on ollut lentopallo. Hyvin ovat menestyneet myös seuran suunnistajat. TUL:n joukkoliikuntaa Heitto on tukenut järjestämällä suuria kilpailijamääriä koonneita massaurheilu tapahtumia yleisurheilussa, suunnistuksessa ja lentopallossa.

1970-luvun alussa Heitossa havaittiin, ettei TUL:ssakaan voida pyörittää urheilutoimintaa pelkän aatteenpalon voimalla. Tarvitaan myös taloudelleisia resursseja, jotta selvittäisiin joukkuelajien vaatimista suurista varuste- ja ottelumatkojen kustannuksista. Vuosina 1974-1976, jolloin Lämsänjärven seudulla ei vielä ollut asutusta, Heitto pyöritti Lämsänjärven hiihtomajan kahvilatoimintaa. Nallikari Oy:n perustamisesta lähtien Heitto on ollut viimeisen kymmenvuotiskauden merkittävästi mukana kehittämässä tätä kaupungin ja urheiluseurojen yhteistä yritystä.
Oulunsuuntien kiinteistö oli ollut Heiton toimipaikkana aina vuoteen 1977 saakka. Vuonna 1977 seuralle tarjoutui mahdollisuus hankkia omistukseensa Oulun Osuuskaupan vanha myymälärakennus Kastellintieltä. Yleinen kokous antoikin siunauksensa tälle johtokunnan hankkeelle ja Kastellintien kiinteistö siirtyi seuran haltuun. Samalla päätettiin myydä Oulunsuuntien kiinteisö. 1980-luvulle tultaessa alettiin katsella toimitiloja keskustasta päin ja vuonna 1982 sopiva huoneisto löytyikin ns. Kaupin talosta. Kiinteistö ostettiin ja samaan aikaan myytiin Kastellintien kiinteistö seuran omistuksesta. Seura oli aloitellut bingotoimintaa jo Kastellintiellä. Vuonna 1982 perustettiin Elektrobingo 1. joka aloitti Rautatienkatu 20:ssä. Kun hyvään alkuun oli päästy, avattiin samoihin aikoihin seuran toinen Elektrobingo 2. seuran omassa kiinteistössä Torikatu 24:ssä.

Joukkueiden ottelumatkat tuottivat melkoista päänvaivaa seuran toimihenkilöille. Seuralle hankittiin autoja haastekampanjoilla ja paperinkeräyksellä. Koska autot ovat yleensä olleet käytettyjä, niiden kunnossapito toi oman lisävärinsä johtokunnan pöytäkirjojen sivuille. Tämä toiminta vaati kulujen lisäksi seuran toimihenkilöiden osaavia ja talkoohenkisiä käsiä. Vuonna 1965 Heitossa aloitettu lentopallo on ollut seuran vahvin laji viime vuosien ajan. Heiton miesten ykkösjoukkue pelasi useita vuosia 1970-luvulla ykkössarjassa, päästen parhaimmillaan mestaruussarja karsintoihin. Mestaruussarjan portit ei kuitenkaan ole toistaiseksi auenneet Heiton miesjoukkueelle. Seuran lentopalloilun tason laajuutta kuvannee sekin, että vuonna 1975 Heitosta pelasi seitsemän joukkuetta sarjatasoilla. Seuran pelaajista Timo Kenakkala, Matti Haapakoski ja Ilkka Stenius ovat yltäneet Nuorten – ja poikien liittojoukkueeseen asti.

Heiton naisten lentopalloilun huippukausi sattuu 1980-luvun taitteeseen. Sarjakauden 1979 Heitottaret pelasivat SM-sarjassa. Heiton SM-sarjaan nostaneessa joukkueessa pelasivat: Irmeli Jalkanen, Marja-Liisa Wallenius, Elvi Hyvärinen, Sirpa Hirsimaa, Kirsi Lindström, Eija Kemppe, Anneli Raitimo, Tiina Mäkelä ja Sylvi Kuusisto. Vuosina 1979 – 1982 oli myös nuorten lentopalloharrastus seurassamme laajaa ja erityisesti tytöt kunnostautuivat sarjoissaan. Vuonna 1980 Heiton tyttöjoukkueet ottivat piirinmestaruuden B,C,D, ja E-sarjoissa. Myös TUL:n mestaruussarjassa seuran tytöt ovat tuoneet useita mitaleita. Liittojoukkueeseen seurasta ylsivät Tarja Käkman, Minna Mäkelä ja Tiina Komulainen. Pitkän päivätyön Heiton lentopallovalmentajina ovat tehneet Osmo Hanhela, Niilo Stenius ja Reino Luukinen.
1980-luvun jatkuessa, seuran lentopalloilu on ollut hienoisessa alamäessä. Tähän ovat ratkaisevasti vaikuttaneet seurasiirrot, joissa Heitto on ollut menettävänä osapuolena niin mies-, kuin naisjoukkueidenkin osalta. Myös valmentajapula on viimevuosina heikentänyt Heiton lentopallotoimintaa. Puulaakilentopalloilun vetäjänä Oulunsuun Heitolla on viimevuosina ollut keskeinen rooli, onhan Heitto hoitanut kaupungin puullaakilentopalloilun tuomaritehtävät. Parhaillaan puulaakilentopalloiluun on osallistunut yli 60 joukkuetta. Työväen Raittiuspäivien yhteydessä pelattu lentopallopuulaaki on työllistänyt Heiton lentopallotuomareita. SAK-TUL:n yhteistyötä Heitto on harrastanut toimimalla useiden ammattiliittojen lentopalloturnausten toimitsijoina. 1975 Heitto pelasi 50-vuotisjuhlaottelunsa Tallinnan Kalev:ia vastaan. Ottelussa tallinnalaiset osoittautuivat paremmiksi. Vuonna 1976 seuran lentopalloilijoita oli mukana Oulun kaupungin joukkueessa pelaamassa ystävyyskaupunki Odessaa vastaan.

Seuran toinen vahva laji on ollut suunnistus. Suunnistuksessa Heitolla on lukuisia TUL:n mestaruuskisojen mitalleja ja kymmeniä Pohjois-Suomen mestaruusmitalleja. Vuonna 1981 Heiton suunnistajat saavuttivat 18 piirinmestaruutta. Heiton suunnistusmainetta ovat ylläpitäneet erityisesti Pauli ja Pekka Halonen, Reino ja Pasi Nikula, sekä naisten puolella Ellen Jokikokko tyttärineen.
1975 seuran 50-vuotis juhlasuunnistus keräsi yli 300 pihkaniskaa etsimään Heiton toimitsijoiden piilottamia rasteja. 1979 Heitto hoiteli TUL:n talvipäivien hiihtosuunnistuksen toimitsijatehtävät. 1980 seuralle uskottiin Kansan Tahdon viestisuunnistuksen järjestelytehtävät. Viestissä oli mukana 68 joukkuetta. Vuosittain Heitto on järjestänyt 2 – 4 kansanrasti tapahtumaa, jotka ovat keränneet satoja suunnistuksen harrastajia. Kannattanee vielä mainita kartoitustyöt, joita Heitto on vuosien varrella harjoittanut. Suunnistuskartat on valmistettu mm. Madekosken ja Myllyojan alueilta.
Seuran yleisurheilu on ajanjaksona 1975 – 1984 ollut lähinnä pitkän matkan juoksijoiden ja ikämiesten varassa. Kirkkaimpina saavutuksina mainittakoon Paavo Kotilan (s.1927 – k. 2014) kaksi 50-vuotiaiden maailmanmestaruutta. Ensimmäisen maailmanmestaruuden hän voitti maastojuoksussa vuonna 1978 ja toinen mestaruus tuli ratajuoksun 10 000 metrillä vuonna 1979. Vuodesta 1979 Heitto onkin järjestänyt suurjuoksijan nimeä kantavan Kotilan lenkin Oulun päivien yhteydessä. Lenkki on saanut suuren suosion ja viime vuosina lenkin osanottajamäärä on ollut n.150 juoksijaa.

Vuorokauden hiihdon Kunniakirja vuodelta 1981 ja hiihtoon osallistuneet hiihtäjät.

Vuorokauden hiihdon Kunniakirja vuodelta 1981 ja hiihtoon osallistuneet hiihtäjät.

Yleisurheilun ohella hiihto on myös laji, johon kaivattaisiin nuoria mukaan. Seuran hiihtomaineen puolustaminen on ollut veteraanihiihtäjien varassa. Hyviä sijoituksia seuralle ovat tuoneet mm. Allan Ellilä ja Aarne Ulander. 1981 seura järjesti vuorokauden hiihtotempauksen, jolloin Heiton hiihtäjät suksivat vuorokauden aikana 288,370km. ”Lieneeköhän maailmanennätys”?
Vuosittain Heitto on järjestänyt kansalliset hiihdot Virpiniemessä. 1984 lähtien hiihtokisat on järjestetty Sankivaarassa, hiihtokeskuksen nimikkohiihtona.

Vuonna 1983 Heitto teki päätöksen jalkapalloilun aloittamisesta ja 1984 Heiton joukkue ilmoitettiin SPL:n Oulun piirin 3-sarjaan. Heitto voittikin oman sarjansa ja pääsi näin ollen karsimaan noususta, joka tällä kertaa ei vielä onnistunut.
Oulunsuun Heiton vaikutus TUL:n Oulunpiirin toimintaan toimintaan on ollut koko kymmenvuotis kauden vahva. Seuran edustajat ovat osallistuneet piirin suunnistus, lentopallo, hiihto ja kuntojaostojen toimintaan. Koko kymmenvuotiskauden Oulunsuun Heiton puheenjohtajana on toiminut Eero Kenakkala. Samuli Svander varapuheenjohtajana, Pitkän päivätyön taloudenhoitajana on tehnyt Pentti Nurmela, Henno Nykänen ja Mikko Lehtikangas johtokunnassa ja hiihtoijaostossa. Seuran toiminnanjohtajana toimi aluksi Raimo Holappa ja hänen jälkeensä Maija Luukinen.

 

Vuodet 1985-2014
Puheenjohtajuudet 1985 Eero Kenakkala, 1986-88 Asko Partala,1989 Pauli Halonen, 1990-93 Eero Kenakkala, 1994 ja1995 Aila Postareff, 1996-98 Erkki Manninen, 1999-2002 Ritva Arola ja 2003-2015 Tomi Honkakunnas.
Bingotoiminta valtakunnassa hiipui1980-luvun loppupuolella ja Heittokin päätti lopettaa niiden pyörittämisen. Seuran kiinteistöt myytiin ja osa varoista on talletettuna vuoden1988 lopulla perustetussa säätiössä. Seura on edelleen osakkaana vuonna 1971 perustetussa Nallikari Oy:ssä ja seuralla on myös pieni osuus Retkikeskus Konttaisessa. Heitto saa jonkin verran toimintatukea niin Nallikari Oy:stä, kuin nuorten urheilijoiden tukemiseksi stipendirahaa säätiöltä. Stipendejä ei viime vuosina ole seurassa jaettu, kun nuoria urheilijoita puuttuu seuran toiminnasta. Seura kuitenkin toimii suhteellisen vilkkaasti ja nykyinen toiminta rahoitetaan pääosin talkootuloilla.

Naisten lentopallojoukkue kaudella 2011-2012

Naisten lentopallojoukkue kaudella 2011-2012

Urheiluliselta puolelta voidaan mainita, että lentopallon peluu seurassa jatkui miesten osalta vuoteen 2007. Viimeisimmät vuodet miehet pelasi veteraanisarjoissa. Naisten lentopallo loppui 2.-sarjan peleihin vuonna 2012. Viimeisimmissä joukkueissa on pelannut mm. Krista Juurikka, Anne Tuomela, Pia Aalto, Salla Honkakunnas, Mariliisa Konu, Sanna Meriö, Heta Moilanen, Katri Ponto, Pauliina Pääkkönen, Anni Rytinki, Anni Suuteri, Taina Tihinen ja Tuija Lintilä. Lajin keskus- ja yhteyshenkilöinä on toiminut Tomi ja Salla Honkakunnas, he ovat tehneet kaikkensa lentopallon pelaamisen jatkumiseksi seurassa. Toivossa eletään että lentopalloa vielä Heitossa pelataan, onhan lajilla seuran historiassa mainiot perinteet.

Hiihto ja yleisurheilu on jatkunut seuran lajeina tähän päivään saakka, viimeiset vuodet lähinnä veteraaniurheilijoiden toimesta. Yleisurheilussa seuran seniorit ovat saavuttaneet lukuisia Pohjoissuomen mestaruuksia, onpa ylletty jopa SM-mitaleillekin veteraanien yleisurheilun hallimestaruuskisoissa. Myös TUL:n mestaruuskisoissa on päästy mitaleille saakka.

Heiton hiihto- ja yleisurheilujaoston jäseniä. Kuva vuodelta 2011

Heiton hiihto- ja yleisurheilujaoston jäseniä. Kuva vuodelta 2011

Seuran menestynein ikämiesurheilija viimeisen viidentoista vuoden aikana sekä hiihdossa, että yleisurheilussa on ollut Heikki Ojantakanen. Hän on voittanut useana vuonna Oulun Hyvän Kunnon Kierroksen täysmatkan kilpailun ja menestynyt sarjassaan niin Tervahiihdon pitkällä matkalla, Oulun Terwamaratonilla, kuin Levin Ruskamaratonillakin. Voittojen ja hyvien sijoitusten merkitystä lisää se, että hänen sarjassaan on aina ollut erittäin runsaasti (kymmeniä- jopa satoja) osanottajia. Monipuolisena urheilijana Heikki on menestynyt myös Sulkavan soudussa, ollen sielläkin palkintosijoilla. Myös palomiesten SM-kisoista hänellä on hiihdossa useita palkintosijoja.

Hiihdon ja yleisurheilun parissa 80-luvulla nuoria rupesivat vetämään Yleisurheilussa Matti Aspegren Kari Ja Tapani Koski, Jorma Inkeröinen Ja Eero Suomela. Nuorista tuli myöhemminTul:n Pohjoissuomen parhaimmistoa nuorissa. Myöhemmin seuraa edustaneista urheilijoista kannattanee mainita muutamia nimiä historian kirjoihin jäädäkseen: Erkki Suorsa, Eero Suomela, Jouko Pesonen, Matti Aspegren, Kari ja Tapani Koski,Jorma Inkeröinen, Aarne Ulander, Henno Nykänen, Väinö Seppänen, Reijo Ojala, Väinö Suorsa, Heikki Alakiuttu, Matti Kauppila, Erkki Manninen, Heikki Ojantakanen, Pasi Somero, Ari Holappa, Teuvo Blomster, Toni Blomster, Armas  Joentakanen, Erkki Räisänen, Erkki Ronkainen ja viimeajoilta Anne Saromaa, Satu Siika-aho, Sanna Mikkola, Henri Länsipuro, Seppo Alatalo, Esa Vanhatalo, Erkki Niemelä, Matti Koivikko, Reijo Hummastenniemi ja Raimo Tapio.
Hiihto- ja yleisurheiluporukan koossapitävänä voimana ja moottorina on toiminut Erkki Manninen. On myös isolta osaltaan hänen ansiota, että Heitto elää edelleen ja urheilutoiminta seurassa on jatkunut katkeamattomana 1990-luvun puolenvälin jälkeen näihin päiviin saakka. Erkki on itsekin kunnostautunut koko viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan veteraanisarjojen kilpajuoksijana ja hiihtäjänä, saavuttaen lukuisia palkintosijoja käymissään kilpailuissa.

Mietteitä: Yhteiskunnassa on samansuuntaisia piirteitä kuin seuran alkuvuosien aikaan. Köyhyys kukoistaa, joillakin on paljon ja toisilla taas ei mitään. Työttömyys rehoittaa ja kaikille nuorille ei ole edes jatko-opiskelupaikkaa. On runsaasti syrjäytyneitä nuoria ja kokonaisia perheitä joilla ei mene hyvin. Osa syrjäytyneistä käyttää päihteitä ja turruttaa päänsä kaikelta pahalta. Päihteisiin tarvitaan rahaa ja mistä muusta sitä saakaan kuin varastamalla ja ryöstelemällä. Uhreina on yksittäisiä ihmisiä ja kauppoja. Ajellaan humalassa autolla ja aiheutetaan törmäilyillä suurta vahinkoa, surua sekä murhetta. Ei kaikkia nuoria, eikä kaikkkia syrjäytyneitä voi leimata rötöstelijöiksi, mutta liian paljon väärälle polulle poikenneita on. Nuorille pitäisi olla hyviä aktiviteetteja, kun joutoaikaa on valitettavasti liiankin paljon.
Urheilun saralla entisissä mahtilajeissa yleisurheilussa ja hiihdossa on huutava pula menestyvistä urheilijoista. Nuoret jotka harrastaa liikuntaa, haluaisi olla Teemu Selänteitä, Saku Koivuja, Jari Litmasia jne. Sellaisia julkkiksia joilla menee hyvin ja rahaa tulee. Jääkiekko ja miksei jalkapallokin ovat kalliita lajeja ja kaikilla ei niihin ole varaa. Lajeja harrastavistakin vain ihan harvalla yksilöllä on taidollisia edellytyksiä tulla edellä mainittujen kaltaisiksi tähdiksi.
Ei ole Paavo Nurmea eikä Hannes Kolehmaista. Lasse Virenin, Pekka Vasalan ja Juha Väätäisenkin ajoista on aikajana venähtänyt jo niin pitkäksi, että moni nuori kysyy keitä he ovat?Hiihto romahti Lahden doping käryyn, joskin ihan pientä valoa pilkahti viime talven olympiakisoissa. Tällä hetkellä Norja jyrää hiihdossa laajalla rintamalla, siellä panostetaankin hiihtoon jo tarhaiästä alkaen. Suomessa koululiikunta on ajettu alas tai jos sitä on, se on ns. ”höntsäilyä”. Liikuntatunneilla ei harrasteta maastohiihtoa, juoksusta puhumattakaan.
Aikuisten ja jopa ikäihmistenkin kohdalla nykymeno on sitä, että kalenteri on täynnä omia harjoituksia, vaikka oltais eläkkeellä. Media työntää jatkuvalla syötöllä mainoskuvia treenatuista kropista ja tietenkin jokaisen on näytettävä viimisen päälle trimmatulta. Hommataan jopa henkilökohtaisia valmentajia, että saadaan kroppa kuntoon ja näytettäis ”hyvältä”?? Työkaverit ja jopa eläkekaveritkin käy salilla niin ja niin monta kertaa viikossa, kyllä minunkin on käytävä. Miten siinä on aikaa muille, kun oma kroppa vie kaiken ajan. ”Hankkikoon jokainen ihan ikioman elämän”.
Nyt puhutaan hyvästä vanhushuollosta ja että ikäihmisistä on huolehdittava, sama meininki pitää saada koskemaan myös nuoria. Nuorista huolehtimisen voisi aloitta ohjaamalla heitä urheiluseuroihin ja liikunnan pariin. Ykkösasia seuran kannalta on löytää hyviä ja sitoutuvia valmentajia mukaan vetämään nuoria pois kaduilta. Heitossa on pitkäaikaisisa veteraaniurheilijoita, joilla olisi lajikohtaista tietoa jakaa nuorille. Harmi kun heidän oma kilpaileminen vie energiaa ja aikaa niin, että muuta ei ehdi. Veteraanikilpaurheilu on hyvä asia ja pitää ikääntyvän ihmisen toimintakykyisenä, se on ok. Mutta juuri näistä ihmisistä odottaisi löytyvän hyvää valmentaja-ainesta nuorille. He jotka ei itse liiku, eivät yleensä kykene liikuttamaan myöskään toisia. Heillä ei välttämättä ole myöskään tietoa ja taitoa valmentaa ketään.
Vetoankin seuran aktiiveihin, että huomattais alkaa ottaa se omakohtainen arvostus nuorisotyöstä ja nuorten ohjaamisesta, hiukan vaikka oman kipailemisen kustannuksellakin. Olisi ilo kirjoittaa seuran historiaa, kertomalla kuinka Oulunsuun Heiton nuoret urheilijat ovat saavuttaneet menestystä kilpakentillä. Siksipä kannustankin ihmisiä tarttumaan toimeen ja tekemään hyvää lapsille, nuorille, itselleen, kuin myös samalla koko yhteiskunnallekin.

OULUNSUUN HEITON PUHEENJOHTAJAT JA HALITUKSET
1925-1930
Puhj. Frans Vuorenmaa Siht. Jaakko Tomperi Rahh. Kalle Huotari Jäs.Väinö Soini, Edvard Sirviö, Y.A.Viitanen, Aaro Nordman
1931
Puhj. Väinö Soini Siht. Aaro Nordman Rahh. Eljas Ollila Jäs. Johan Tomperi, O.Ollila, Jaakko Huotari, Pentti Kylmänen, Veli Sevander
1932
Puhj. Pentti Kylmänen Siht. Erkki Kylmänen Rahh.Lauri Rajanen
Jäs.Veli Sevander, Johan Tomperi, O.Ollila, E.Ollila, Jaakko Huotari, Veikko Kylmänen
1933
Pyhj. Edvar Sirviö Siht.Ilkka Ollila Jäs. Veli Sevander, O. Ollila, E. Ollila, Johan Tomperi, Jaakko Huotari, Pentti Kylmänen
1934
Puhj. Veikko Kylmänen Siht. Veikko Kylmänen
1945
Puhj. Edvard Sirviö Rahh. Pauli Soini Siht. Lauri Rajanen Jäs. Väinö Soini, Kalle Rautiainen, Toivo Lämsä, Veikko Kylmänen,
Varaj. Janne Hurting, Bernhard Närhi, Lenne Arvela
1946
Puhj.Edvard Sirviö Siht.Pauli Soini Rahh.Lauri Rajanen Jäs.Toivo Lämsä, Väinä Soini, Bernhard Närhi, Lenne Arvola Varaj. Veikko Kela, Jaakko Kinnunen, Pentti Sirviö
1947
Puhj. Pauli Soini Siht. Niilo Rämet Rahh. Lauri Rajanen Jäs. Edvard Sirviö, Toivo Lämsä, Väinö Soini, Bernhard Närhi Varaj.Kalle Rautiainen, Aino Kaijanen, Yrjö Viitanen
1948
Puhj.Toivo Lämsä Siht. Niilo Rämet Rahh. Pauli Soini Jäs.Edvard Sirviö, Bernhard Närhi,Väinö Soini, Veikko Soini Varaj. Veikko Rasinkangas, Anna Matikka, Veikko Kela
1949
Puhj. Väinö Soini Siht.Niilo Rämet Rahh.Veikko Soini Jäs.Toivo Lämsä, E.Sirviö, Benhard Närhi, Veikko Kela Varaj. Aino Viitanen, Veikko Sevander, Pauli Soini
1950
Puhj. Väinö Soini Siht. Niilo Rämet Rahh. Veikko Soini, Benhard Närhi, Pentti Sirviö, Veikko Kela, Jorma Mailanen Varaj. Aino Viitanen, Oiva Lämsä, Jaakko Huotari
1951
Puhj. Väinö Soini 15.4-31.12 Väinö Haataja Sih. Niilo Rämet Rahh. Veikko Soini
Jäs. Veikko Kela, Esko Törnroos, Toivo Lämsä, Aino Viitanen, Kalle Huotari Varaj.Veikko Sevander ja Niilo Purho
1952
Puhj. Väinö Soini Siht.Niilo Rämet Jäs. Veikko Kela, Veikko Soini, Esko Törnroos, Aino Viitanen, Kalle Huotari, Veikko Sevander, Alpo Lintunen, Oiva Lämsä, Pentti Sirviö
1953
Puhj. Väinö Soini Siht. Niilo Rämet Rahh.Veikko Soini Jäs. Bernhard Närhi, Teuvo Ung, Ahti Hyrkäs, Aino Viitanen, Veikko Soini, Väinö Soini
1954
Puhj. Valtteri Tokola Siht.Niilo Rämet Rahh. Veikko Soini Jäs. Tauno Ung, Aimo Viitanen, Väinö Soini, Veikko Soini
1955
Puhj. Niilo Rämet Siht. Oiva Lämsä Rahh. Veikko Soini
1956
Puhj.Niilo Rämet Siht. Oiva Lämsä Rahh.Veikko Soini Jäs. Bernhard Närhi, Aino Viitanen, Tauno Ung, Urho Kemppainen, Y.Viitanen, Lauri Kemppainen, Esko Törnroos, Erkki Koskinen
1957
Puhj. Niilo Rämet Siht. Oiva Lämsä Rahh.Veikko Soini Jäs. Bernhard Närhi, Urho Kemppainen, Y.Viitanen, Lauri Kemppainen, E.Törnroos, Erkki Koskinen
1958
Puhj. Niilo Rämet Siht. Oiva Lämsä Rahh. Erkki Jääko Jäs. Bernhard Närhi, Y. Viitanen, Tauno Ung, E.Törnroos, Väinö Soini, T. Lämsä, Reijo Ojala, Urho Kemppainen, (Aarne Ojala kuoli kesken vuoden)
1959
Puhj. Niilo Rämet Siht. Esko Väliaho Rahh. Erkki Jaako Jäs. Bernhard Närhi, Y.Viitanen, Tauno Ung, Reijo Ojala, E. Törnroos Varj. Urho Kemppainen, T. Lämsä, Urho Kylmänen 1960
Puhj- Niilo Rämet Siht. Esko Väliaho Rahh. Erkki Jaako Jäs. Bernhard Närhi, Y. Viitanen, Tauno Ung, E. Törnroos, Reijo Ojala, Varj. U. Kemppainen, T.Lämsä, U. Kylmänen
1961
Puhj. Niilo Rämet Siht Pentti Niskanen Rahh. Erkki Jaako Jäs. Bernhard Närhi, Mikko Lehtikangas, Y.Viitanen, Reijo Ojala, Tauno Ung, Erkki Räisänen, Kalle Rautiainen, varj, Vieno Koivumaa
1962
Puhj. Niilo Rämet Siht. Urho Kemppainen Rahh. Mikko Lehtikangas Jäs.Reijo Ojala, Y.Viitanen, Pentti Niskanen, Tauno Ung, Erkki Jaako, Henno Nykänen
1963
Puhj. Niilo Rämet Sih. Urho Kemppainen Rahh. Mikko Lehtikangas Pääkirja Väinö Mellenius, Jäs. Bernhard Närhi, Y.Viitanen, Jaakko Viitanen, Tauno Ung, Pentti Niskanen, Matti Sirviö, Erkki Räisänen,Veikko Portaankorva
1964
Puhj. Niilo Rämet Siht. Niilo Rämet Rahh. Mikko Lehtikangas Jäs. Bernhard Närhi, Y. Viitanen, Tauno Ung, J.Viitanen, Erkki Räisänen, Veikko Portaankorva, Pentti Niskanen, M.Sirviö
1965
Puhj. Niilo Rämet Siht. Pentti Sirviö Rahh. Pentti Niskanen Jäs. Bernhard Närhi, Y.Viitanen,Tauno Ung, Erkki Honkonen, Erkki Räisänen, Erkki Jaako, Mikko Lehtikangas, Veikko Sevander, Veikko Partaankorva, M. Sirviö
1966
Puhj.Erkki Honkonen Siht. Pentti Sirvi Rahh. Pentti Niskanen Jäs. Niilo Rämet, Mikko Lehtikangas, Y. Viitanen, J. Viitanen, Veikko Sevander, Erkki Räisänen, P. Hannula, Taisto Tapani, E. Miettinen
1967
Puhj. Erkki Honkonen Siht.Pentti Sirviö Rahh. Pentti Niskanen Jäs. Y. Viitanen, J. Viitanen, Mikko Lehtikangas, Tauno Ung, V. Portaankorva, P. Hannula, Erkki Räisänen
1968
Puhj. Taisto Tapani Rahh. Pentti Niskanen Siht. Eero Kenakkala Jäs. YA.Viitanen, Benjamin Närhi, V. Portaankorva, Mikko Lehtikangas, J. Viitanen, U.Kaartinen, Lauri Holappa, Erkki Räisänen, V. Skantsi
1969
Puhj. Taisto Tapani Varapj. Mikko Lehtikangas Siht. Eero Kenakkala Rahh. Pentti Niskanen Jäs. Niilo Stenius, Lauri Holappa, Raimo Holappa, Matti Kaarlenkaski, Veikko Portaankorva, Reino Nikula
1970
Puhj. Mikko Lehtikangas Siht. Eero Kenakkala Rahh. Eero Kenakkala ja Lauri Holappa Jäs. Niilo Stenius,nMaija Mäkelä, Raimo Holappa, Toimi Telenvuo, Matti Kaarlenkaski, Taisto Tapani
1971
Puhj. Niilo Stenius Siht. Eero Kenakkala Rahh. Lauri Holappa Jäs. Oili Pirnes, Toimi Telenvuo, Ilmari Pyykkö, Matti Kaarlenkaski, Maijä Mäkelä, Mikko Lehtikangas, Tapio Jarva, Matti Kela
1972
Puhj. Niilo Stenius Siht. Eero Kenakkala Rahh. Maija Jarva Jäs. Oili Pirnes, Ilmari Pyykkö, Matti Kaarlenkaski, Lauri Holappa, Taisto Tapani, Mikko Lehtikangas, Tapio Jarva
1973
Puhj. Niilo Stenius Varapj Taisto Tapani Siht. Eero Kenakkala Rahh. Ilmari Pyykkö Jäs. Kalevi Tönkyrä, Matti Vesala, Raija Kivari, Osmo Hanhela, Mikko Lehtikangas, Oili Pirnes
1974
Puhj. Niilo Stenius Siht. Eero Kenakkala Rahh. Ilmari Pyykkö Jäs. Kalevi Tönkyrä, Kauko Komulainen, Pirkko Niemi, Heino Savuoja, Mikko Lehtikangas, Ilkka Pihlaja, Oili Pirnes
1975
Puhj. Eero Kenakkala Varapj Niilo Stenius Siht. Kalevi Tönkyrä Rahh. Ilmari Pyykkö Jäs. Oili Pirnes, Risto Poutanen, Mikko Lehtikangas, Heino Savuoja, Kauko Komulainen, Vieno Koivumaa
1976
Puhj. Eero Kenakkala Siht.Rauno Kivi Rahh. Ilmari Pyykkö Jäs. Mikko Lehtikangas, Heino Savuoja, Risto Poutanen, Kauko Komulainen, Niilo Stenius, Kalevi Tönkyrä, Samuli Sevander
1977
Puhj. Eero Kenakkala Siht. Rauno Kivari Rahh. Henno Nykänen Jäs. Samuli Sevander, Risto Poutanen, Mikko Lehtikangas, Teuvo Laitala, Esko Jalkanen, Kalevi Tönkyrä
1978
Puhj. Eero Kenakkala Vpj. Samuli Sevander Siht. Ismo Parkkinen Rahh. Henno Nykänen Jäs. Ismo Parkkonen, Mikko Lehtikangas, Teuvo Saikkonen, Alpo Lintunen, Kalevi Tönkyrä, Risto Poutanen, Raimo Kivari
1979
Puhj. Eero Kenakkala Vpj. Samuli Sevander Siht. Raimo Holappa Rahh. Henno Nykänen 
Jäs. Mikko Lehtikangas, Teuvo Saikkonen, Ritva Arola, Väinö Haataja, Esko Jalkanen, Alpo Lintunen
1980
Puhj. Eero Kenakkala Rahh. Henno NykänenSiht. Raimo Holappa Jäs. Pentti Nurmela, Mikko Lehtikangas, Teuvo Saikkonen, Samuli Sevander Ritva Arola
1981
Puhj. Eero Kenakkala Vpj. Mikko Lehtikangas Siht. Seppo Hinkula Rahh. Pentti Nurmela, Toukukuussa Raimo Holappa, Ritva Arola
1982
Puhj Eero Kenakkala Sih. Pentti Nurmela
1983
Puhj. Eero Kenakkala Siht. Pentti Nurmela
1984
Puhj. Eero Kenakkala Siht. Asko Partala
1985
Puhj. Eero Kenakkala Siht. Asko Partala
1986
Puhj. Asko Partala Vpj. Markku Koskinen Rahh. Pentti Nurmela Siht Paula Koskinen Jäs. Mauri Kautto, Reijo Luukinen, Henno Nykänen
1987
Puhj. Asko Partala Vpj. Pauli Halonen Siht. Aila Rautiainen Rahh. Markku Koskinen Jäs. Aarne Ulander, Matti Asbegren, Heikki Hamari, Reino Luukinen
1988
Puhj. Asko Partala Vpj. Reino Luukinen Siht. Esa Mäkinen Talh. Aila Rautiainen Jäs. Jorma Inkeröinen, Matti Aspegren, Heikki Hamari, Pauli Halonen, Lauri Harvala, Erkki Manninen
1989
Puhj. Pauli Halonen Siht. Marja-Terttu Lämsä Jäs. Antti Hannila, Tuula Väisänen, Tarja Valtanen, Kari Väisänen, Armas Joentakanen, Heikki Hamari, Lauri Hiivala, Asko Partala
1990
Puhj. Eero Kenakkala Vpj. Pauli Halonen Siht. Aila Postareff Talh. Pentti Nurmela Jäs. Erkki Manninen, Mikko Lehtikangas, Heikki Hamari, Tuula Mäkinen
1991
Puhj. Eero Kenakkala Vpj. Pauli Halonen Talh. Pentti Nurmela Siht. Tapani Brunni Jäs. Esa Mäkinen, Erkki Manninen, Heikki Ojantakanen, Heikki Hamari
1992
Puhj. Eero Kenakkala Vpj. Pauli Halonen Siht/tal.hoit Pentti Nurmela Jäs. Erkki Manninen, Heikki Ojantakanen, Esa Mäkinen, Kyösti Salmijärvi
1993
Puhj. Eero Kenakkala Vpj. Pauli Halonen Siht/tal.hoit Pentti Nurmela 1.5 .93 Talouden hoit. Mervi Liljamo sihteeriksi Aila Postareff Jäs. Erkki Manninen, Heikki Ojantakanen, Outi Kirvesoja, Marianne Tensing
1994
Puhj. Aila Postareff Vpj. Erkki Manninen Siht.Tiina Heikkinen Rahh. Heikki Alakiuttu Jäs. Reijo Ojala, Ritva Arola
1995
Puhj. Aila Postareff Vpj. Erkki Manninen Rahh. Heikki Alakiuttu Siht. Tiina Heikkinen Jäs. Reijo Ojala, Ritva Arola
1996
Puhj.Erkki Manninen Vpj. Ritva Arola Siht. Tiina Heikkinen Rahh. Leena Pohjanvälke Jäs. Heikki Ojantakanen, Armas Joentakanen, Seppo Rytinki, Piia Aalto
1997
Puhj. Erkki Manninen Vpj. Ritva Arola Siht. Tiina Heikkinen Rahh. Leena Pohjanvälke Jäs. Heikki Ojantakanen, Teuvo Blomster, Seppo Rytinki, Tuula Mäkinen
1998
Puhj. Erkki Manninen Vpj. Ritva Arola Siht. Tiina Heikkinen Rahh. Leena Puhjanvälke Jäs. Heikki Ojantakanen, Teuvo Blomster, Antti Korhonen,Tuula Mäkinen
1999
Puhj. Rtva Arola Vpj. Erkki Manninen Sih. Tiina Heikkinen Rahh. Leena Puhjanvälke Jäs. Heiki Ojantakanen Erkki Ronkainen, Teuvo Blomster ,Antti Korhonen
2000
Puhj. Ritva Arola Vpj. Tiina Heikkinen Siht. Salla Kuukasjärvi Rahh. Leena Pohjanvälke Jäs. Antti Korkonen, Heikki Ojantakanen, Katri Ponto, Erkki Manninen
2001
Puhj. Ritva Arola Vpj. Tiina Heikkinen Siht. Salla Kuukasjärvi Rahh. Popli/ Leena Pohjanvälke Jäs. Hekki Ojantakanen, Katri Ponto, Antti Korhonen, Teuvo Blomster
2002
Puhj. Ritva Arola Vpj. Erkki Mnninen Siht.Salla Kuukasjärvi Jäs. Hekki Ojantakanen. Katri Ponto, Antti Korhonen Teuvo Blomster
2003
Puhj. Tomi Honkakunnas Vpj. Erkki Manninen Siht. Salla Honkakunnas Rahh. Popli/ Leena Puhjanvälke Jäs. Antti Korhonen, Heikki Ojantakanen, Erkki Ronkainen
2004
Puhj. Tomi Honkakunnas Vpj. Erkki Manninen Siht. Salla Honkakunnas Rahh.Popli/Leena Pohjanvälke Jäs. Katri Ponto Heikki Ojantakanen, Antti Korhonen, Erkki Ronkainen
2005
Puhj. Tomi Honkakunnas Vpj. Erkki Manninen Siht. Salla Honkakunnas Rahh. Popli/ Leena Puhjanvälke Jäs. Heikki Ojantakanen, Katri Ponto, Eero Karvonen
2006
Puhj. Tomi Honkakunnas Vpj. Erkki Manninen Siht. Salla Hohkakunnas Rahh. Popli/Leena Pohjanvälke Jäs. Anu Rajakangas, Katri Ponto, Eero Karvonen
2007
Puhj.Tomi Honkakunnas Vpj. Erkki Manninen Siht.Salla Honkakunnas Rahh. Popli/Leena Puhjanvälke Jäs. Anu Rajakangas, Katri Ponto, Heikki Ojantakanen
2008
Puhj.Tomi Honkakunnas Vpj. Heikki Ojantakanen Siht. Salla Honkakunnas Rahh. Popli /Leena Puhjanvälke Jäs. Anu Rajakangas, Tuija Lintilä, Teuvo Blomster, Erkki Manninen
2009
Puhj. omi Honkakunnas Vpj. Heikki Ojantakanen Siht. Salla Hohkakunnas Rahh. Popli/Leena Pohjanvälke Jäs. Piia Aalto, Anne Tuomela, TeuvoBlomster, Erkki Manninen
2010
Puhj. Tomi Honkakunnas Vpj. Heikki Ojantakanen Siht. Salla Honkakunnas Rahh. Popli/Satu Riepula Jäs. Piia Aalto, Anne Tuomela, Teuvo Blomster, Erkki Manninen
2011
Puhj.Tomi Honkakunnas Vpj. Heikki Ojantakanen Siht. Salla Honkakunnas
Rahh. Popli/Satu Riepula Jäs. Piia Aalto, Anne Tuomela, Teuvo Blomster, Erkki Manninen
2012
Puhj. Tomi Honkakunnas Vpj. Heikki Ojantakanen Siht. Salla Honkakunnas Rahh. Popli/ Satu Riepula Jäs. Pia Aalto, Anne Tuomela, Teuvo Blomster, Erkki Manninen
2013
Puhj. Tomi Honkakunnas Vpj. Heikki Ojantakanen Siht. Salla Honkakunnas Rahh. Popli/Satu Riepula Jäs. Anne Tuomela Teuvo Blomster, Erkki Manninen
201420
Puhj. Tomi Hokakunas Vpj. Heikki Ojantakanen Siht. Salla Honkakunnas Rahh. Popli/Satu Riepula Jäs. Anne Tuomela, Seppo Alatalo, Erkki Manninen

2021

Puhj. Tomi Honkakunnas. Vpj. Heikki Ojantakanen.  Siht. Salla Honkakunnas. Rahh. Popli/Satu Riepula. Jäs. Seppo Alatalo. Sanna Mikkola. Erkki Manninen